Oulun vihreät ottivat va­ras­läh­dön kun­ta­vaa­lei­hin

Vihreät käyttivät ehdokasnumeroita vaalimainonnassa ennen kuin keskusvaalilautakunta vahvisti ne.

-
Kuva: Jukka Leinonen

Kunnallisvaalien ehdokasnumerot vahvistettiin ja julkistettiin torstai-iltana. Oulun vaalipiirin vihreät mainosti kuitenkin ehdokkaitaan numeroilla jo tiistain Forum24-lehdessä.

Oulun vaalipiirin vihreiden puheenjohtaja Heli Taanila sanoo, että he päättelivät ehdokasnumerot puolueiden järjestyksen perusteella.

Keskusvaalilautakunta arpoi maanantaina, missä järjestyksessä puolueet ehdokasnumeronsa saavat.

”Kun tiesimme, monentenako vihreät järjestyksessä on ja kuinka monta ehdokasta meitä edeltävillä puolueilla on, pystyimme laskemaan omien ehdokkaidemme numerot.”

Oulun kaupungin lakimiehen Jukka Lampénin mukaan vihreiden toiminta ei ole lainvastaista.

Kuntaliiton johtava lakimies Juha Myllymäki ihmettelee vihreiden toimintaa. Hänen mukaansa kyse on harhaanjohtavasta toiminnasta.

”Eihän sitä mikään kiellä, mutta jos olisi käynyt niin, etteivät numerot pidäkään paikkansa, se olisi ollut heidän oma mokansa”, Myllymäki sanoo.

Ilmoita asiavirheestä