
Kauppahallissa Kalaliikettä pyörittävä Minna Pekuri on valittu tämän vuoden Oulun seudun yrittäjänaiseksi. Kalaliikkeen perustivat Pekurin vanhemmat vuonna 1976. Pekuri itse on ollut yritystoiminnassa mukana 35 vuotta, ja yrittäjänä vuodesta 2004 lähtien.
Puheenjohtaja Annukka Kääriäinen Oulun seudun yrittäjänaisista kertoo, että valinnalla halutaan tuoda tunnustusta perinteiselle palvelualalle. Valintakriteereinä olivat myös kannattava ja pitkäjänteinen yritystoiminta.
– Pyrimme valitsemaan eteenpäin suuntautuvan henkilön. Lisäksi kauppahallin remontti on vaatinut yrittäjältä aikamoista sitkeyttä, Kääriäinen toteaa.
Pekuri on valinnasta mielissään. Yritys työllistää tällä hetkellä kolme vakituista työntekijää. Joulusesonki kasvattaa määrää noin kymmeneen henkilöön.
– Tykkään asiakaspalvelusta. Oli aina ihan selvää, että lähden tähän hommaan. Jatkuvuus on tullut luontevasti. Isä on kalastanut, ja sitä on eletty merestä. Nyt on kolmas sukupolvi menossa, kun poika on myös mukana, Pekuri kertoo.
Kalaliike on toiminut aina kauppahallissa. Aikoinaan siellä on ollut jopa yhdeksän kalakauppaa. Pekuri uskoo kauppahallin vetovoimaisuuteen, kunhan ympäristö saadaan laitettua.
– Tänne tulee kuin kotiin. Ihmiset fiilistelevät ja tapaavat tuttuja. Tunnelma on tärkeää, Pekuri toteaa.
Kalakauppias herää päiväänsä jo aamukolmelta. Tiskin takana käy vilske jo kauan ennen kauppahallin ovien avautumista.
– Monipuolisuus on tärkeää. Kala käsitellään asiakkaan haluamalla tavalla, vaikka ihan ruodottomaksi. Tänne tullaan jopa reseptin kanssa, että tämmöistä pitäisi saada, Pekuri kertoo.
Kalan syönti on lisääntynyt, ja hän uskoo, että se lisääntyy vielä edelleen. Eniten tekevät kauppansa valmiit fileet.
– Se on mennyt siihen helppouteen. Aika harva enää keittelee ruodoista lientä, Pekuri sanoo.
Hänen oma suosikkinsa on ahvenfile. Kylkeen Pekuri ottaa mielellään vaikka kanttarelli- tai suppiskastiketta ja perunoita, tarkemmin sanottuna siikliä tai puikulaa.
Yrittäjän arjessa on tärkeää säilyttää myönteisyys. Hiljaisia hetkiä vuoden varrella tulee, mutta Pekuri on niihin tottunut. Silloin levätään ja kerätään voimia.
– Onnistumisen tunne on tärkeää, se auttaa jaksamaan, Pekuri kertoo.
Hän on mukana yrittäjänaisten toiminnassa ja kuuluu Oulun Narikka Oy:n hallitukseen. Lisäksi Pekuri kuuluu kaupan alan edustajana Perämeren kalatalousryhmään.
Hän on nähnyt, kuinka ala on kehittynyt, ja kalanjalostus on lisääntynyt. Samalla kalastuksen kannattavuus on kärsinyt.
– Kalastajia täytyy pitää kuin kukkia kämmenellä, Pekuri huomauttaa.