Oulun Py­rin­nön Elina Lampela on lauan­tai­na Mal­mös­sä suuren mys­tee­rin ää­rel­lä: "Voi tulla ihan mitä vain"

Seiväshyppääjä lähtee uuteen kauteen asenteella, joka korostaa tuloskeskeisyyden sijasta kisoista nauttimista.

Elina Lampela oli edellisen kerran kilpailussa mukana viime vuoden syyskuussa Saksassa. Oulun Pyrinnön urheilija saa lauantaina kauden avauskisassa tärkeää tietoa nykykunnosta ja hyppytekniikkansa yksityiskohdista.
Elina Lampela oli edellisen kerran kilpailussa mukana viime vuoden syyskuussa Saksassa. Oulun Pyrinnön urheilija saa lauantaina kauden avauskisassa tärkeää tietoa nykykunnosta ja hyppytekniikkansa yksityiskohdista.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen/arkisto

Tilanne on maajoukkueurheilijalle tavallaan outo. Kun seiväshyppääjä Elina Lampela ottaa tulevana lauantaina paikkansa Malmön PM-kisoissa vauhdinottoradan päästä ja valmistautuu suoritukseen, hän ei tiedä aivan tarkasti, mitä odottaa.

Takana on lukemattomien hyppyharjoitusten harjoitustalvi, jonka jäljiltä vaativan lajin tekniset yksityiskohdat ovat entistä lujemmin lihasmuistissa ja jalostuneet selkäydintason toiminnaksi.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä