Oulun poliisilaitoksen jouluyö oli kiireinen, poliisin johtokeskuksesta kerrotaan.
Poliisia työllistivät muun muassa kotihälytykset, rattijuopot ja itsetuhoiset ihmiset.
–Normaaliyöhön verrattuna tehtäviä oli paljon, mutta sinänsä mitään erikoista ei kuitenkaan ollut, johtokeskuksen päivystäjä kertoo.
Johtokeskus ei osannut arvioida, kuinka paljon tehtäviä oli verrattuna esimerkiksi aiempiin jouluihin tai normaaliviikonloppuihin.
Joulupäivän aamuun mennessä tilanne oli kuitenkin jo rauhoittunut.
Pelastuslaitoksen yö Oulun seudulla oli puolestaan hiljainen. Tehtäviä oli ainoastaan muutama, muun muassa pari pientä liikenneonnettomuutta.
– Hyvin tavanomainen jouluyö, pelastuslaitokselta kerrotaan.
Muualla Suomessa pääosin rauhallista
Poliisin näkökulmasta joulu on ollut yleisilmeiltään rauhallinen, kerrotaan poliisilaitoksilta eri puolilta Suomea.
Lounais-Suomessa poliisin partiot vierailivat aattona ihmisten kodeissa, tosin pukkia harvemmin ja hieman ikävämmissä merkeissä.
– Perheväkivallasta, häiriköivistä ihmisistä, häiritsevästä metelistä taikka muusta kotirauhan piirissä tapahtuneesta häiriöstä lähes 30 ilmoitusta jouluaaton ja aattoyön aikana, poliisi kirjoittaa tiedotteessa
Kotihälytysten määrä oli poliisin mukaan aiempien joulujen mukainen.
– Julkisilla paikoilla suuremmilta häiriöiltä vältyttiin, ja aamuyöstä kadut olivat paikoitellen jopa aavemaisen hiljaisia.
Itä-Suomessa joulu sujui poliisin mukaan pääosin rauhallisissa merkeissä.
– Pieniä tappelunnujakoita ja kotihälytyksiä on ollut, kerrotaan STT:lle Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta.
Erilaisia työtehtäviä kertyi jouluaamuun mennessä koko Itä-Suomen alueella alle 80.
– Se on suunnilleen saman verran kuin normaalin arkiyön määrä.
Myös Hämeen poliisi kertoo joulun vieton sujuneen suuremmitta häiriöittä. Koko laitoksen alueella poliisille tuli aattoaamun ja jouluaamun välillä 114 tehtävää, jotka koskivat muun muassa rattijuopumuksia ja häiriökäyttäytymistä.