
Oulun musiikkivideofestivaalien (OMVF) teemana on tänä vuonna hoiva, joten tapahtumassa keskitytään audiovisuaalisen ilottelun lisäksi hellyyteen, välittämiseen ja hoivaan.
– Viime vuodet ovat runnelleet meitä henkilökohtaisella, yhteiskunnallisella ja globaalilla tasolla. Maailmamme on toisinaan julma, kova ja pelottava paikka, johon tarvitsemme lisää pehmeyttä, ymmärrystä ja lämpöä, taustoittaa taiteellinen johtaja Anna-Mari Nousiainen tapahtuman tiedotteessa.
Vuodesta 1994 lähtien järjestetty tapahtuma tuo tänäkin vuonna valkokankaalle tuoreita kotimaisia ja ulkomaisia musiikkivideoita sekä esittelee pop-kulttuurin ilmiöitä elokuva- ja erikoisnäytöksissä.
OMVF:n kansainvälisestä retrospektiivista vastaa muun muassa Kanye Westille, David Byrnelle ja James Blakelle videoita ohjannut tanskalainen Martin de Thurah.
Uudempaa ohjaajapolvea edustaa ruotsalainen ohjaaja Sheila Johansson, joka pitää festareilla master class -esityksen. Johansson tunnetaan erityisesti yhteistyöstään Seinabo Seyn ja Silvana Imamin kanssa.
Kotimaisena vieraana kuullaan JIRINAa, joka avaa musiikkivideoidensa synnyn lisäksi ohjaajabrändäystä ja turvallisemman tilan käytänteitä musiikkivideokuvauksissa.
Carte Blanche -näytökseen omia suosikkivideoitaan esittelemään saapuu suomalainen rap-artisti Dxxxa D. Kuratoituja näytöksiä nähdään lisäksi akateemikko Roos Hekkensiltä sekä muusikko-toimittaja Veli Kauppiselta, jonka festariklassikko Velinen Sunnuntai järjestetään nyt yhdennentoista kerran
Kansainvälisistä elokuvista Max Erikssonin ohjaama The Scars of Ali Boulala kertoo ruotsalaisen skeittaritähden Ali Boulalan värikkään mutta traagisen elämäntarinan.

Danny Cohenin ohjaama Anonymous Club puolestaan kuvaa australialaisen vaihtoehtoisen rockin arvostetuimpiin nimiin kuuluvan Courtney Barnettin sielunmaisemaa hänen kamppaillessaan mielenterveysongelmien kanssa.
Kotimaisina elokuvina nähdään Petri Kärkkäisen ohjaama dokumentti Kalevi Suopursu Karaoke Show sekä Tommi E. Virtasen käsikirjoittama ja ohjaama Hiljaisuus... ja äänen synty, joka käsittelee filosofisesti hiljaisuuden ja musiikin merkitystä.
Festareilla nähdään myös ohjaaja Jesse Jalosen esikoispitkä fiktioelokuva Kukaan ei katso sinua silmiin.
Jatkoklubeilla esiintyy muun muassa trooppisia rytmejä ja baleaarisia äänimaisemia esittävä tamperelainen Maajo-yhtye. Suosikkimusiikkivideoitaan festivaaleilla esittävä Dxxxa D esiintyy myös livenä klubilla, ja viikonloppu huipentuu tanskalaisen UK garagea soittavan DJ:n Main Phasen settiin.
Oulun musiikkivideofestivaalit järjestetään 25.–28. elokuuta.