Oulun mat­ka­kes­kuk­ses­ta ei ole so­pi­muk­sia, tor­ni­ta­lo­jen ra­ken­ta­mi­nen junnaa va­li­tus­ten vuoksi

Lopullinen ratkaisu voi olla jotain muuta kuin mihin uusitussa kaavassa varaudutaan. Aseman tornitalojen rakentaminen ei etene, sillä kaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen.

Oulun vanha puinen rautatieasema alkaa pikku hiljaa paljastua uudessa kuosissaan. Julkisivua on kesän aikana maalattu ja kunnostettu.
Oulun vanha puinen rautatieasema alkaa pikku hiljaa paljastua uudessa kuosissaan. Julkisivua on kesän aikana maalattu ja kunnostettu.
Kuva: Kontiainen Jarmo

Oulun rautatieaseman alueen uudistaminen ei ole saanut tuulta alleen toivotulla vauhdilla. Myös toteutustapa on yhä epäselvä.

Ratkaisu ei välttämättä ole se matkakeskus, johon uusitussa kaavassa on varauduttu. Se voi olla esimerkiksi junien ja linja-autojen yhdistetty palvelukeskus, joka sijaitsee vaikkapa maan alla tai Raksilan puolella. Kaikki on vielä auki.

– Matkakeskus on VR:n ja Lemminkäisen välinen asia. Oma käsitykseni on, että konsepti on ulkoisilta mitoiltaan selkeästi pienempi kuin ihmisillä on mielikuva, arvioi Oulun yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki.

Jo valtuuston käsitellessä asiaa helmikuussa tiedettiin, että vaikka kaavan nimi on matkakeskuskaava ja sitä on sellaisena kohta kymmenen vuotta kaupungin päätöksenteossa pyöritelty, ei Lemminkäisellä ja VR:llä ole sellaisia sopimuksia, jotka automaattisesti tarkoittaisivat uuden matkakeskuksen toteutumista.

Uusittua kaavaa ei myöskään ole vielä vahvistettu. Kaupunginvaltuusto hyväksyi sen helmikuussa, mutta siitä tehtiin valitus hallinto-oikeuteen.

Uudessa kaavassa matkakeskusta varten on varattu kolmikerroksinen tila Lemminkäisen hallinnoiman alueen pohjoispäädystä. Ensin toteutetaan kuitenkin kolme 12-kerroksista asuintornia ja matkakeskuksen vuoro olisi niiden jälkeen.

Aikaisemmissa suunnitelmissa olleesta kauppakeskuksesta on luovuttu.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä