Oulun Kirjamessut julkaisi lisää kirjailijavieraitaan. Messuille saapuvat muun muassa rovaniemeläislähtöinen palkittu kirjailija Katja Kettu sekä Maria Kallio -dekkarisarjastaan tunnettu Leena Lehtolainen.
Lastenkirjallisuuden parista tapahtumassa nähdään televisiosta tutut Janne Kataja ja Paula Noronen.
Kansainvälisinä vieraina nähdään Mattias Timander Ruotsista sekä vironsuomalainen runoilija Heidi Iivari.
Esikoiskirjailijoista mukana on Sanni Isometsä romaanillaan Katoamiskertomus. Alueellisista kirjailijoista mukana ovat muun muassa Tuomo Pirttimaa, Essi Kummu, Anu Kolmonen sekä Päivi Alasalmi.
Tietokirjallisuuden osalta kuullaan ajankohtaisia haastatteluita ja puheenvuoroja. Mukana ohjelmassa ovat muun muassa kirjailija Ranta Al-Dawoudi teoksellaan Gazan naiset.
Tapahtumassa nähdään myös Ääni jota ei kuultu -esitys. Lavalla Saamelaisten sovinto- ja totuuskomission komissaari Anni-Siiri Länsman. Länsmän on myös Oulun yliopiston Giellagas-instituutin emerita ja yhteiskuntatieteiden tohtori. Hän sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon yhdessä muiden komissaarien kanssa tänä vuonna.
Oulun Kirjamessut pidetään 9.–11. lokakuuta Oulun Lyseolla ja Lääninhallituksen talon juhlasaleissa. Tapahtuman järjestää kolmatta kertaa Oulun kirjailijaseura.