Oulun kirjailijaseuran ylläpitämä Oulun kirjallisuuden talo on muuttanut nimensä Oulun kirjakaupaksi. Uusi nimi on otettu käyttöön helmikuussa.
Oulun kirjailijaseuran hallituksen puheenjohtaja Antti Leikas kertoo tiedotteessa, että nimenmuutos on tehty selkeyden vuoksi. Moni ohikulkija on voinut aiemmin luulla, että talo on tarkoitettu vain kirjailijoille.
– Nimi on selkeä ja ytimekäs, ja toivomme sen auttavan oululaisia löytämään meidät paremmin.
Oulun kirjailijaseura ja Rosebud-ketju avasivat yhdessä kirjakaupan Oulun kirjallisuuden talon tiloissa viime keväänä.
Tällä haavaa kirjakaupan valikoimassa on yli 2 500 nimikettä Rosebudilta, ja lisäksi nimikkeitä on Terra Cognitalta, Aviadorilta ja Oulun kirjailijaseuran omalta myyntilistalta. Kaikkiaan nimikkeiden määrä on lähellä neljää tuhatta. Tiedotteen mukaan kaupan valikoima on laajenemassa.
Oulun kirjailijaseura on pyörittänyt toimintaansa kaupungin ydinkeskustassa vuodesta 2022 lähtien. Oulun kirjallisuuden talossa on järjestetty kirjallisuustapahtumia, pidetty taidegalleriaa ja myyty kirjoja. Kaikkea tätä tehdään edelleen.
Myymälätilassa on oma nurkkaus perheen pienille lukijoille. Lukunurkan kirjat eivät kuulu myyntivalikoimaan, vaan niitä saa selailla vapaasti.
Kirjakauppa toimii Hallituskadulla kaupungintaloa vastapäätä. Sen aukioloajat laajenevat huhtikuun alussa. Uudet aukioloajat julkaistaan tiedotteen mukaan maaliskuussa.