Tänä keväänä Oulun Keilahallilla on meneillään salainen rakennusprojekti, josta keilahallin toimitusjohtajakin varoo hiiskumasta liikaa. Kuvia remontoitavasta alueesta ei saa ottaa, jotta tärkeitä yksityiskohtia ei paljastu.
Sen keilahallin toimitusjohtaja Mikko Lahtela voi kuitenkin jo tässä vaiheessa paljastaa, että 2 500 neliön halliin avautuu alkukesästä kaksi uutta pakohuonetta, joissa seikkaillaan miljööhön sopivissa tunnelmissa.
”Toisesta tulee huumoripitoinen pakohuone, joka soveltuu hyvin myös perheen pienimmille. Toiseen huoneeseen tulee jännittävämpi teema eli se sopii paremmin aikuisille. Tarkempia tietoja pitää vielä hetki odottaa”, Lahtela avaa.

Keilahallissa riittää tekemistä ihan kaikille
Kaikki tuntevat Heinäpäässä sijaitsevan Oulun Keilahallin viihdyttävästä hohtokeilauksestaan, mutta halli ei ole pelkkä keilahalli, vaan valtava viihdekeskus, jossa kaiken ikäisille riittää mieluista tekemistä.
”Haluamme panostaa keilahallin viihdepuoleen ja kehittää liiketoimintaamme jatkuvasti. Näin monipuolista virikevalikoimaa ei muualla Oulussa ole, se on pomminvarma tieto”, Lahtela paaluttaa ykskantaan.

Oulun Keilahallissa aktiviteettien valikoima onkin hengästyttävä: keilailun ohella tarjolla on dartsia, biljardia, pöytäcurlingia, urheilusimulaattori, ratagolf terasseineen, sporttibaari, saunatilat sekä ravintolapalvelut.
”Asiakkaille ei ole aina selvää, että meillä voi tehdä muutakin kuin keilata. Jos kuitenkin joukossa on joku vähemmän innokas keilaaja, voi hän mennä vaikka simulaattoriin ajamaan rallia tai pelaamaan golfia”, Lahtela sanoo.
Oulun Keilahallilla on pitkät perinteet myös keilailun kilpa- ja harrastetoiminnasta. Oulun Keilahalli on tarjonnut viihdekeilailun lisäksi jo 50 vuoden ajan tilat kilpa- ja harrastekeilailuun, ja vaikka harrastemäärät ovat vähentyneet, toimintaa ei olla lopettamassa.
”Oulu tunnetaan koko maassa kaupunkina, joka tarjoaa kilpa- ja harrastekeilailuun valtakunnan parhaimmistoon kuuluvat puitteet. Meiltä löytyy talosta myös opettaja, jos joku on kiinnostunut aloittamaan harrastuksen”, Lahtela vinkkaa.
Kesäpäivän viettoon keilahallille
Kesällä sisätilojen 400 asiakaspaikan lisäksi keilahallilla pääsee nauttimaan koko kaupungin aurinkoisimmasta terassista ja viimeisen päälle kuntoon laitetusta ratagolf-alueesta.
Ratagolf on avoinna poutaisina kesäpäivinä aina ilta-aurinkoon asti.
”Viime syksynä uusittiin ja remontoitiin kolme rataa aivan viimeisen päälle priimakuntoon, eli vanhoille kävijöillekin on uusia ratoja tarjolla. Ratagolf on todella suosittua niin perheiden kuin kaveriporukoidenkin keskuudessa”, Lahtela sanoo.

Koko ratagolfin alue on anniskelualuetta, joten pelailun lomassa voi nauttia hyvästä ruoasta ja kylmästä juomasta.
Keilahallin oma Sporttipubi Kaatopaikka tarjoaa nälkäisille nopeaa sormiruokaa, kuten kanansiipiä tai kanakoreja. Isommille ryhmille saatavilla on myös tilausmenut.
”Yli 10 hengen porukoille voimme järjestää esimerkiksi kiusausruokia ja riistakäristystä. Lisäksi saunakabinetissa on oma menunsa”, Lahtela avaa ravintolatarjontaa.
Tilaa ja mahdollisuuksia monenlaiseen
Oulun kattavimmassa viihdekeskuksessa on mahdollista järjestää yksilöllisesti räätälöity päivä esimerkiksi pienten tai suurten syntymäpäivien, polttareiden tai vaikka työpaikan virkistyspäivän merkeissä. Keilahallilta voi varata myös saunakabinetin oman porukan käyttöön.

Ikimuistoista päivää suunnitellessa kannattaakin kilauttaa jo hyvissä ajoin suoraan keilahallille ja kertoa toiveensa, niin päivästä tulee varmasti halutunlainen.
”Me kyllä räätälöidään täällä sopivin paketti ja aktiviteetit niin pienelle kuin isommallekin porukalle aina ruokapuolesta lähtien”, Lahtela sanoo.
Oulun Keilahallilla saa siis kulutettua kesällä aikaa aina aamupäivästä nukkumaanmenoaikaan asti. Tylsiä kesälomapäiviä ei siis tarvitse pelätä.
”Ei muuta kuin tutustumaan ja kokeilemaan kaikkea muutakin kuin keilaamista. Satoi tai paistoi, meiltä löytyy täältä varmasti kaikille mukavaa tekemistä”, Lahtela lupaa.
Tutustu Oulun Keilahallin palveluihin ja räätälöi ryhmällesi sopiva aktiviteettipaketti osoitteessa oulunkeilahalli.fi.
• Isokatu 97, 90120 Oulu
• puh. 02 07 344 199
• AVOINNA: ma–to 10–21, pe–la 10–24, su 12–18
• Liikuntarajoitteiset huomioiva esteetön kulku
• Lapsille: erikokoisia kenkiä ja keilapalloja, heittoavustimet, ränniesteet. Myös urheilusimulaattori ja pöytäcurling soveltuvat lapsille.