Nyt päättymässä oleva valtuustokausi Oulussa on ollut opettelua. Se on ollut uuden Oulun opettelua. Viisi kuntaa löi hynttyyt yhteen ja oikeastaan kuudeskin. Ylikiiminki liitettiin vähästä aikaisemmin Ouluun. Suuri Oulu keräsi siipiensä suojaan ympärillä olleet pienet kunnat. Näistä syntyi sitten uusi Oulu.
Tuo synnytys ei ollut ainakaan kivuton. Koko valtuustokausi on puhuttu kantakaupungista ja reuna-alueista. Se on luonut selkeän vastakkainasettelun.
Reilu neljä vuotta on ollut Oulussa kovaa keskittämispolitiikkaa. Palveluita on keskitetty keskustaan. Siinä on pyyhkiytynyt yhdistymissopimuksen kaunis tavoite palvelujen säilymisestä joka paikassa. Kovan keskittämispolitiikan yhteisenä nimittäjänä ovat olleet säästöt. Oikeasti säästöjen osoittaminen on ollut perin vaikeaa, ellei mahdotonta.
Kovat väännöt ja tiukat äänestykset ovat nostattaneet tunteita. Yhteistyö on rakoillut valtuustossa. Olen ollut ensimmäistä valtuustokautta Oulun valtuustossa ja ihmetellyt usealle pitempään mukana olleelle, että onko täällä aina ollut näin kovaa vääntöä.
He ovat kuin yhdestä suusta vakuutelleet tämän valtuustokauden olleen poikkeuksellisen vaikean. Syyksi on esitetty liittyneiden kuntien valtuutettujen ”siltarumpupolitiikkaa”.
Tänä vuonna Suomi tulee 100-vuotiaaksi itsenäiseksi valtakunnaksi. Teemaksi on valittu erinomaisesti: Yhdessä. Se on hyvä teema. Vain yhdessä tekemisessä on positiivinen voima.
Nykyinen Oulu on laaja ja monimuotoinen kaupunki. Tulevien päättäjien olisi tärkeä nähdä se rikkautena. Koko Oulun kehittäminen vaatii yksituumaisuutta. Sellaista voimaa, jossa kaikki voivat olla voittajia. Sellaista, jossa ei jyrätä kenenkään mielipidettä, vaan kuunnellaan kaikkia herkällä korvalla. Uuteen valtuustoon tarvitaan sillanrakentajia, jotka haluavat aidosti nähdä yli erilaisten ideologioiden ja puoluerajojen.
Jukka Kolmonen
kuntavaaliehdokas (kesk.)
Oulu