Oulun kau­pun­ki etsii jälleen ideoita osal­lis­tu­van bud­je­toin­nin koh­teil­le – viime vuonna to­teu­tuk­seen päätyi muun muassa Kaak­ku­rin vanhan kar­ting-ra­dan jää­dy­tys

Viime vuoden ideoiden pohjalta kaupunki toteutti muun muassa Kaakkurin liikuntamaan entisen karting-radan jäädytyksen luistinradaksi. Ehdotuksia voi esittää 26. tammikuuta asti. Yhteensä rahaa ideoille on varattu 240 000 euroa.

Kaakkurin liikuntamaan entinen karting-rata jäädytettiin kuluvaksi talveksi osallistuvan budjetoinnin idean pohjalta.
Kaakkurin liikuntamaan entinen karting-rata jäädytettiin kuluvaksi talveksi osallistuvan budjetoinnin idean pohjalta.
Kuva: Tiina Wallin

Oulun kaupungin osallistuvassa budjetoinnissa etsitään jälleen uusia ideoita oululaisten hyvinvoinnin ja viihtyvyyden edistämiseen.

Kaupunki on varannut osallistuvaan budjetointiin 240 000 euroa.

Omia ideoita voi ehdottaa 13.– 26. tammikuuta välisenä aikana Osallistu Oulu -sivustolla.

Oulun kaupungin vuorovaikutussuunnittelija Anne Kippola-Rinne muistuttaa, että osallistuvan budjetoinnin ideoiden täytyy olla kaupungin toteutettavissa ja kuulua kaupungin vastuulle.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä