Kalevan juttu (28.4.) Oulun asuinalueiden suosikkipuolueista osoitti kiinnostavasti, ettei 12 vuotta tai puolitoista vuosikymmentäkään yhteiselämää isossa kokonaisuudessa värjää uusiksi entisen itsenäisen kunnan poliittista leimaa.
Esimerkiksi Oulun entisten naapurikuntien ylivoimainen ykkönen on kuntavaalien tuloksen mukaan edelleen keskusta, Yli-Iissä peräti 75:n ja Ylikiimingissä 60 prosentin ääniosuudella. Keskusta on mahtipuolue myös Oulunsalossa ja Kiimingissä.
Puolueiden kannatuksen perusteella Oululla on siis oma maalaiskuntansa. Miljöö ei kuntaliitoksessa muutu, eivätkä elinkeinotkaan. Yli-Ii ja Ylikiiminki ovat yhä pitkälle sitä, mitä ne olivat jo ennen liitoksia.
Puoluekannatuserojen sijasta Oululle kriittisempi jako voi olla asuinalueiden eriytyminen. Puhutaan sosioekonomista eroista.
On tavoiteltuja alueita sekä sellaisia, joita esimerkiksi asuntoja hankittaessa kartellaan. Oulu ei ole asiassa pahimmasta päästä mutta myös monilla Oulun kaupunginosilla on oma maineensa, parhaimmillaan puhtoinen ja arvostettu, pahimmillaan nuhjuinen ja kolhiintunut.
Hyvämaineisella alueella saa asunnosta kovan hinnan, kun jollakin toisella alueella vastaava asunto ei käy kaupaksi edes puoleen hintaan. Asuinalueita koskevat mielikuvat tapaavat olla tiukkaan pinttyneitä.
Mielikuvat eivät ole syntyneet tyhjästä, mutta ne saattavat olla vanhentuneita ja vääristyneitä. Vaikkapa Rajakylä ja Kaukovainio ovat laajoja kaupunginosia, joissa ajoittainen levottomuus vaivaa vain pientä palasta koko alueesta.
Sosiaaliset ongelmat liittyvät usein tulotasoon. Pienet tulot eivät aina merkitse raskasta elämää, mutta elämää raskauttavat ongelmat johtavat usein pieniin tuloihin.
Alueiden eriytymisestä on Oulussa puhuttu vuosikymmeniä, ja ilmiön aiheuttamat ongelmat tunnistetaan Kalevan jutun perusteella hyvin. Esimerkiksi Oulun kaavoitusjohtaja Kari Nykänen pitää sosiaalista sekoittamista hyvänä lähtökohtana. Tähän pyritään sijoittamalla vuokra- ja omistusasumista kaikille alueille.
Tavoite on perusteltu, mutta taustalla sen toteutumista vastaan haraa yleinen asennemaailma. Moni haluaa asumaan sinne, missä on samanlaista väkeä kuin mitä itse on. Kärjistetysti sanottuna asumisessakin raha hakeutuu rahan luo.
Elämän rosojen näkeminen voisi avartaa ahtaita asenteita, mutta kaupunki ei kuitenkaan pysty toimimaan asennekasvattajana. Kalevan jutussa Tampereen yliopiston yhdyskuntasuunnittelun teorian professori Panu Lehtovuori toteaa kuitenkin viisaasti, että olisi tärkeää, jos erilaisista taustoista tulevat ihmiset tapaisivat ainakin kouluissa ja harrastuksissa.
Näin kärjistyneet käsitykset toisista eivät pääse juurtumaan. Sellainen tilanne ei koskaan eikä missään ole johtanut hyvään.