Ou­lu­lai­sen Ritva Kyllin teos ruo­ka­his­to­rias­ta on yksi tie­to­kir­jal­li­suu­den Fin­lan­dia-eh­dok­kais­ta

Tiistaina julkistettujen tietokirjallisuuden Finlandia -ehdokkaiden joukossa on mukana oululaista osaamista. Palkinnosta kilvoittelee Ritva Kylli teoksellaan Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin (Gaudeamus).

Kylli on Suomen ja Pohjois-Euroopan historian dosentti, joka toimii arktisen ja pohjoisen historian yliopistonlehtorina Oulun yliopistossa.

Tietokirjallisuuden Finlandia -palkintoa tavoittelee kaikkiaan  kuusi teosta.

Kyllin lisäksi ehdolla ovat Markku Henriksson teoksellaan Tähtilipun maa – Yhdysvaltain alueen historia (Tammi), Kristiina Markkanen ja Leena Virtanen teoksellaan Wivi ja Hanna – Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet (Atena), Osmo Tapio Räihälä teoksellaan Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa (Atena),  Osmo Soininvaara teoksellaan 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (Teos) sekä Julia Thurén teoksellaan Kaikki kuluttamisesta – Näin aloin käyttää rahojani paremmin (Gummerus).

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä