
Kuutisen vuotta sitten Marja-Liisa Orava löysi kodin, johon hän ihastui ensi silmäyksellä. Kerrostalokaksiossa oli sopivasti tilaa, valoa ja hyvä pohjaratkaisu. Hän kävi katsomassa asuntoa yhdessä poikansa Pasi Oravan kanssa. Pian he päätyivät ostamaan perheen äidille uuden kodin.
Noin puoli vuotta muuton jälkeen Marja-Liisa Orava alkoi harmitella keittiöön kantautuvaa tupakanhajua.
– Vaikka äidilläni on tarkka hajuaisti, hän ei ollut huomannut hajua siinä vaiheessa, kun kävimme katsomassa asuntoa yhdessä. Olin itse huomauttanut hänelle asiasta jo katseluvaiheessa, mutta äitini alkoi puhua ongelmasta vasta noin puoli vuotta muuton jälkeen, Pasi Orava kertoo.
Tupakansavu tuli ongelmaksi asunnon keittiössä ja huoneistoparvekkeella. Savu pääsi kulkeutumaan toisista huoneistoista Marja-Liisa Oravan asuntoon todennäköisesti liesituuletinkanavaa pitkin. Lisäksi naapurin parveketupakointi aiheutti hajuongelmia. Taloyhtiössä parveketupakointi oli sallittu, koska vielä siihen aikaan parveketupakointikieltoa ei voinut hakea.
Orava kertoo, että aluksi tilannetta ratkottiin neuvottelemalla.