Oululainen Saa kiljua -yhtye kuvailee musiikkinsa olevan lähempänä vanhaa Pelle Miljoonaa kuin nykypunkkia.
Kuva: Päivi Mäkelä
Etenkin punkin alkuaikoina 1970-luvulla oli varsin tavallista, että räyhäköistä punkkeikoista innostuneet ihmiset perustivat omia bändejä, vaikka heillä ei ollut minkäänlaista soittokokemusta.
Oululaisen Saa kiljua -yhtyeen perustamisessa oli vähän samaa.
Ilkka Immonen ja Jyrki Niemelä olivat katsomassa kavereittensa bändiä ja päättivät ruveta itsekin soittamaan punkkia.