Ou­lu­lai­nen Timo Hal­met­oja oli 58-vuo­tias kun tajusi ole­van­sa liian vanha put­ki­mie­hek­si – Uusi ammatti löytyi so­me-mai­nok­ses­ta

Timo Halmetoja halusi ammatin, johon voi kouluttautua nopeasti. Maaliskuussa alkoi koulu, heinäkuussa kädessä oli vakityösopimus.

Putkiasentajalle ei tuntunut enää riittävän töitä, kun uuden rakentaminen lopahti. Niinpä Timo Halmetoja kouluttautui uuteen ammattiin linja-autonkuljettajaksi.
Putkiasentajalle ei tuntunut enää riittävän töitä, kun uuden rakentaminen lopahti. Niinpä Timo Halmetoja kouluttautui uuteen ammattiin linja-autonkuljettajaksi.
Kuva: Pekka Peura

Kaikki tuntui tyssäävän heti ensimmäiseen kysymykseen:

Minkä ikäinen olet?

Aikaisemmin putkiasentajan töitä oli riittänyt uudis- ja saneerausrakentamisen työmailla hyvin. Viimeiset seitsemän vuotta pätkäsopimuksia alkoi olla nihkeästi lähes pelkästään vuoratyöfirmojen kautta.

Korona-aikana kului puolisen vuotta OYSin työmaalla, sitten jokunen Stora Enson ja Kemiran työmailla teollisuusputkihommissa. Työmaiden välillä oli työttömiä jaksoja.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä