-

Po­lya­mo­ri­nen suh­de­anar­kis­ti

Tällä hetkellä Petri Henellillä on yksi ydinkumppani ja lisäksi hän tapailee muutamaa naista.

Tällä hetkellä Petri Henellillä on yksi ydinkumppani ja lisäksi hän tapailee muutamaa naista.

Oulu

– Koen, että olen ollut koko elämäni polyamorinen. Ihan pienestä lapsesta asti. En vain ole tajunnut koko käsitettä aikaisemmin, oululainen Petri Henell, 42, pohtii.

Henell on aikuisiällä seurustellut lukuisia kertoja vaihtelevalla menestyksellä.

Kolmisen vuotta sitten hän kokeili elää silloisen naisystävänsä kanssa avoimessa suhteessa, mutta ei kokenut sitäkään täysin omakseen.

– Puhutaan että avoimessa suhteessa ei saisi tulla tunteita toisia kohtaan, mutta kyllä niitä tulee. Kun avoimesta suhteesta siirryin polyamoriaan, tajusin, että tämä on se elämäntapa, joka minulle sopii.

Avoin suhde tarkoittaa parisuhdetta, jossa kumppaneilla voi olla muita suhteita sovittujen sääntöjen mukaan.

Polyamoria tarkoittaa puolestaan rakkaussuhdetta, jossa on enemmän kuin kaksi ihmistä.

– Itse olen myös suhdeanarkisti. Minulle kaikki suhteet ovat samalla tasolla, ja ne ovat omissa karsinoissaan.

Kaikki suhdemuodot sallittuja

Tällä hetkellä Petri Henellillä on yksi ydinkumppani ja lisäksi hän tapailee muutamaa naista.

Ydinkumppani eroaa Henellin mielestä avoimen suhteen primäärikumppanista muun muassa siinä, ettei ydinkumppanilla ole veto-oikeutta mihinkään.

– Joissain suhteissa voi toki olla myös valtasuhteita. Toinen voi sanoa esimerkiksi, ettei saa tavata muita. Jos valtasuhde on kummallekin ok, sitten se on ok.

Henell korostaa sitä, että kaikki suhdemuodot ovat sallittuja. Myös polyamoriasta on monenlaisia näkemyksiä.

”Vaikka olen polyamorinen, en halua dissata monogamiaa.

Termit vain vilisevät, kun Henell luettelee erilaisia suhdemuotoja.

Voi olla monogaaminen, joka elää polyamorisessa suhteessa. Voi olla v-suhteita, joissa on esimerkiksi mies ja kaksi naista, joilla on suhde mieheen, mutta naisilla ei ole keskenään suhdetta toisiinsa.

– Ja vaikka olen polyamorinen, en halua dissata monogamiaa. Monet ihmiset ajattelevat, että haluan laittaa ne vastakkain. Niin en kuitenkaan halua tehdä. Haluan tuoda vain ilmi, että kaikki suhdemuodot ovat sallittuja, kunhan ei tahallisesti loukkaa ketään.

Missä miehen ääni?

Siirtyminen ”polymieheksi” sujui Petri Henellin mukaan hyvin luontevasti, eikä se herättänyt kummastusta edes hänen lähipiirissään.

– Kaverit ja tuttavat ovat ottaneet tämän tosi hyvin vastaan. Luulen että tietyllä tavalla se ei tullut heille yllätyksenä. He ovat olleet enemmänkin kiinnostuneita ja kyselleet asiasta.

Kun Henell etsi Instagramista polyamoriasta kertovia tilejä, hän löysi lukuisia naisten ylläpitämiä tilejä, mutta ei yhtäkään miehen. Henell päätti siltä istumalta perustaa IG-tilin, joka käsittelee polyamoriaa miehen näkövinkkelistä.

Aluksi hän teki sitä anonyymisti, mutta reilu kuukausi sitten hän päätti esittäytyä tilillä omilla kasvoillaan.

Parhaillaan Henell työstää myös Polyamorinen mies -kirjaa.

– Ajattelin ottaa luodin vastaan ja puhua. En tiedä, miksi miehet eivät puhu aiheesta. Ovatko naiset niin paljon edistyksellisempiä?

Oman IG-tilinsä kautta Henell saa vertaistukea ja tietoa. Hän mieltää sen julkiseksi päiväkirjaksi.

– Aina kun omassa elämässä tai parisuhteessa tulee juttuja mieleen, kirjoitan. Se on sellaista miettimistä ja pohdintaa.

Yhteinen kalenteri

Petri Henell haluaa nostaa esille myös polyamorian huonoja puolia. Aina ei ole pelkkää onnea ja auvoa – niin kuin ei missään suhteessa ole.

– Tuskaa ja kipua on niin kuin kaikissa suhteissa. Myös mustasukkaisuutta on aina. Polyamoriassa täytyy oikeasti keskustella asioista. Ei voi mennä eteenpäin, jos ei pysty puhumaan.

Henellin mielestä monogamisissa suhteissa ihmiset eivät välttämättä uskalla erota. Jos polyamoriassa tulee ero, on muut, joihin tukeutua.
Henellin mielestä monogamisissa suhteissa ihmiset eivät välttämättä uskalla erota. Jos polyamoriassa tulee ero, on muut, joihin tukeutua.
Kuva: Pekka Kallasaari

Henellille itselleen oli kova paikka, kun hänen ydinkumppaninsa alkoivat tapailla muita miehiä.

– Olin järjettömän mustasukkainen. Samalla kuitenkin tiedostin, etten pysty toteuttamaan heidän kaikkia haaveitaan ja toiveitaan. Niiden tunteiden yli täytyy vain päästä.

Aluksi innostus polyamoriasta voi Henellin mukaan viedä mennessään ja täyttää kalenterin nopeasti treffeistä.

– Muutaman kuukauden päästä realiteetit tulevat kuitenkin vastaan. Ei viitenä päivänä viikossa vain voi olla deittejä. Täytyy ehtiä tapaamaan kaikkia kumppaneita ja aikaa täytyy jättää myös itselleen.

Henell on sopinut ydinkumppaninsa kanssa, että treffeistä toisten ihmisten kanssa kerrotaan heti, kun ne on sovittu. Henellillä on jopa yhteinen kalenteri ydinkumppaninsa kanssa, johon jaetaan myös menot toisten kumppanien kanssa.

Ydinkumppanin mustasukkaisuutta voi helpottaa monin tavoin. Tärkeintä on kuitenkin puhuminen.

– Voi laittaa tekstarin vaikka kesken treffien, että ”täällä kaikki ok, miten siellä menee”. Jos toisen luona on yötä, voi toivottaa hyvät yöt ja puhua seuraavana päivänä asiat läpi, jos se on tarpeen. Kertoa, ettei ole menossa minnekään ja että rakastaa.

Isompi tukiverkosto

Yleisimpiä harhaluuloja ovat Petri Henellin mukaan sellaiset, että polyamoria on jatkuvaa seksiä, uusien ihmisten tapaamista ja ”luvan kanssa pettämistä”.

Myös lasten rooli pohdituttaa ihmisiä usein.

– Ihmiset luulevat, että harrastetaan seksiä ja pervoillaan, kun lapset ovat läsnä. Eihän se sellaista ole, Henell pyörittelee päätään.

Henellillä itsellään on 5-vuotias lapsi, joka tietää, että hänen isällään on ollut samaan aikaan kaksi eri naisystävää.

– Lapsi tottuu siihen, mitä se näkee. Jos hän haluaa joskus puhua asiasta, niin kuin ehkä haluaakin, sitten puhutaan. Koen että lapsellani ja minulla on polyamorian kautta vain enemmän turvallisia aikuisia ja hyvä verkosto elämässämme.

Petri Henell

Ikä: 42 vuotta

Asuu Oulussa.

Perhe: 5-vuotias lapsi.

Työ: Monialainen taiteilija.

Harrastukset: Kaikki kulttuuriin ja taiteeseen liittyvä, kuntosali, lenkkeily, köysitaide.

Termistöä

Monogamia= Yksiavioisuus.

Polyamoria= Ihmisellä voi olla seksuaalisesti, emotionaalisesti ja/tai romanttisesti intiimejä suhteita usean ihmisen kanssa yhtä aikaa kaikkien tietoisella hyväksynnällä.

Avoin suhde= Kahden ihmisen välinen intiimi suhde, jossa seksuaalista kanssakäymistä muiden kanssa ei ole rajoitettu, mutta rakkaussuhteiden muodostamista on.

V-suhde= Polyamorinen suhde­kokonaisuus, jossa on osallisina kolme ihmistä, joista kaksi ei ole keskenään intiimissä suhteessa.

Metamuru= Kumppanin kumppanista käytetty nimitys.