Ou­lu­lai­nen Normek Oy val­mis­taa yli 40-vuo­ti­sen his­to­rian­sa suu­rin­ta siltaa, jonka osat mat­kaa­vat Alp­pi­las­ta Uu­ma­jaan ve­si­teit­se – "Näin isoja palasia ei pysty kul­jet­ta­maan rajan yli maitse"

Suomessa erityisen pitkän, leveän tai painavan kuljetuksen siirtäminen on esimerkiksi naapurimaa Ruotsiin verrattuna vaivattomampaa. Uumajaan Oulusta matkalla olevat siltaelementit joudutaan viemään perille vesiteitse.

Osa Uumajaan pian lähtevistä 4,7 metrisistä siltalohkoista on jo valmiina. Projektipäällikkö Henrik Kiviniemi kertoo lohkojen suuren koon olevan haaste niin valmistamiselle kuin kuljettamisellekin.
Osa Uumajaan pian lähtevistä 4,7 metrisistä siltalohkoista on jo valmiina. Projektipäällikkö Henrik Kiviniemi kertoo lohkojen suuren koon olevan haaste niin valmistamiselle kuin kuljettamisellekin.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Maanteillä erityisen suuri tai painava kuljetus vaatii aina huolellista suunnittelua ja erityisluvan. Kaikkiin Suomessa kuljetettaviin erikoiskuljetuksiin haetaan lupaa ely-keskukselta, asia on keskitetty Pirkanmaalle.

2010-luvulle saakka kuljetusten määrä on ollut kasvussa, nyt määrä on vakiintunut 10 000:een lupapäätökseen vuodessa.

Välillä kuljetuksen koon vuoksi lastia ei ole mahdollista saada perille maateitse, silloin ainoa keino on siirtää kuljetus vesille.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä