Ou­lu­lai­nen mu­si­soi­va luon­to-opas perusti bändin yhtä keikkaa varten, mutta toisin kävi

Trio Plaajaoja -bändin biisintekijä Jenni Miettuselle auto on usein luova tila, jossa tulee mieleen melodioita.

Jotkut Jenni Miettusen Trio Plaanaojalle tekemät kappaleet ovat olleet alkujaan runoja, ja jotkut perustuvat pitkään mielessä pyörineeseen melodiaan. Tuoreimmissa aikaansaannoksissa sanat ja sävel ovat syntyneet samaa tahtia.

Kuva: Juntto Anssi

Biologiaa aikoinaan opiskellut Jenni Miettunen oli tehnyt opaskeikan Liminganlahden luontokeskuksen näyttelyssä ja lähtenyt jo ajelemaan Oulua kohti, kun hän näki auton ikkunasta pellon yllä lennelleen suohaukan. Hän yritti vilkuilla, minkä sortin suohaukka yksilö oli, ja hoki eri suohaukkoja ääneen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä