Ou­lu­lai­nen mur­tu­mia tut­ki­nut ja uusia leik­kaus­me­ne­tel­miä ke­hit­tä­nyt las­ten­ki­rur­gi Ju­ha-Jaak­ko Si­ni­kum­pu sai Las­ten­tau­tien tut­ki­mus­sää­tiön pal­kin­non

Lastenkirurgi Juha-Jaakko Sinikumpu on palkittu Helena ja Niilo Hallman -palkinnolla. Arkistokuva.
Lastenkirurgi Juha-Jaakko Sinikumpu on palkittu Helena ja Niilo Hallman -palkinnolla. Arkistokuva.
Kuva: Jukka Leinonen

Oululainen lastenkirurgi, dosentti Juha-Jaakko Sinikumpu on saanut Lastentautien tutkimussäätiön Helena ja Niilo Hallman -palkinnon. Sinikumpu työskentelee Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

Helena ja Niilo Hallman -palkinto jaettiin nyt 17. kerran. 15 000 euron suuruinen palkinto jaetaan joka toinen vuosi nuorelle ja kansainvälisesti ansioituneelle suomalaiselle lastentautien tutkijalle.

Sinikummun perustama ja johtama lastenkirurginen tutkimusryhmä on kehittänyt uusia innovatiivisia leikkausmenetelmiä lasten murtumiin. Lasten murtumat ovat yleisiä, sillä Sinukumpu kertoo, että noin joka kolmas lapsi saa murtuman ennen peruskouluiän päättymistä.

Esimerkiksi lasten kyynärvarsimurtumien määrä on moninkertaistunut kymmenessä vuodessa. Sinikummun mukaan noin joka kolmas näistä liittyy trampoliinihyppelyyn.

Lasten murtumien hoitoa on ryhmän mukaan kehitettävä, sillä kaikki aikuisille käytettävät hoitokeinot eivät ole suoraan sovellettavissa lasten hoitoon.

– Kehittämämme uusi leikkaustekniikka perustuu ajatukseen, että murtuneen luun sisään viedään kudokseen hitaasti sulava ydinnaula, jolloin metallisen ydinnaulan haitoilta sekä poistoleikkauksen tarpeelta vältytään, Sinikumpu avaa.

Professori ja Lastentautien tutkimussaäätiön hallituksen jäsen Mikko Hallman nostaa palkintoperusteluissa esiin Sinikummun tekemän aktiivisen tutkimuksen lasten tapaturmista ja laajan kansainvälisen verkostoitumisen.

Sinikumpu on myös tutkinut lasten murtumien syitä ryhmänsä kanssa. Ryhmän tekemän selvityksen mukaan tietty poikkeama DNA:ssa näyttäisi liittyvän lisääntyneeseen murtumariskiin.

Murtumaherkkyyteen vaikuttavat myös varhaiset tekijät sikiöajalta asti.

– Esimerkiksi äidin tupakointi raskausaikana vaikuttaa, ilmeisesti nikotiinin kautta, kehittyvään luustoon niin, että pystyimme laajassa äiti-lapsitutkimuksessa toteamaan selkeän murtumariskin lisääntymisen tupakoivien äitien lapsilla, Sinikumpu kuvailee tiedotteessa.