Kun Oulu valmistautuu kulttuuripääkaupunkivuoteen, katseet eivät kohdistu vain ohjelmaan, tapahtumiin ja investointeihin. Katseet kohdistuvat myös siihen, millaisena Pohjois-Suomi näyttäytyy Euroopalle. Tässä mielessä Oulu2026 on paljon enemmän kuin kulttuurihanke – se on testi.
Kysymys on yksinkertainen: kenelle Oulu2026 on tehty?
Kulttuuripääkaupunki ei ole onnistunut, jos se näkyy vain niille, joilla on voimia liikkua, kyky selvittää järjestelmät ja taito etsiä tieto oikeasta paikasta. Pohjoisessa etäisyydet ovat pitkiä, väestö ikääntyy ja monen arki vaatii jo valmiiksi enemmän järjestelyä kuin etelässä. Siksi saavutettavuus ei ole lisäarvo, vaan perusedellytys.
Saavutettavuus ei tarkoita vain ramppia tai hissiä, vaikka nekin ovat lähtökohta. Se tarkoittaa selkeää viestintää, ymmärrettäviä aikatauluja, helppoa lipunostoa ja toimivaa liikkumista tapahtumapaikoille. Se tarkoittaa sitä, että myös iäkkäät, toimintarajoitteiset, lapsiperheet ja syrjäseuduilta tulevat voivat osallistua ilman, että osallistumisesta tulee projekti.
Oulu2026:sta puhutaan investointina tulevaisuuteen. Silloin on rehellistä todeta, että saavutettavuus on osa investoinnin tuottoa. Kaupunki ja alue, jotka osaavat huomioida erilaiset ihmiset, ovat houkuttelevampia matkailulle, tapahtumille ja osaajille. Kyse ei ole hyväntekeväisyydestä, vaan kestävästä kehittämisestä.
Jos kulttuuripääkaupunkivuosi onnistuu vain niille, joilla on jo valmiiksi resursseja ja liikkumavaraa, menetetään suuri mahdollisuus. Mutta jos osallistuminen rakennetaan aidosti mahdolliseksi monenlaisille ihmisille, Oulu2026 voi jättää pysyvän perinnön: kaupungin, jossa kulttuuri ei ole harvojen etuoikeus vaan yhteinen kokemus.
Eurooppa ei tule Ouluun vain katsomaan tapahtumia. Se katsoo, millaisia valintoja täällä tehdään – ja mitä pidetään normaalina. Kulttuuripääkaupunki, johon ei pääse mukaan, ei ole käyntikortti vaan käyntirajoitus.
Lassi Murto
Raisio