Oulu vetää kan­sain­vä­li­siä mat­kai­li­joi­ta – len­to­mat­kus­tus kasvoi 20 pro­sent­tia tou­ko­kuus­sa

Oulun kansainvälinen lentomatkailu kasvoi toukokuussa jopa 20 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Saapuneita matkustajia oli noin 30 000.

Yhteensä ulkomaalaisten matkailijoiden määrä on noussut toukokuussa 31 prosenttia, tiedottaa Visit Northern Finland.

Kansainvälisen matkailun suosio on kasvanut kotimaista vauhdikkaammin. Tiedotteen mukaan kehitys linkittyy käynnissä olevaan kulttuuripääkaupunkivuoteen sekä vahvistuneisiin lentoyhteyksiin. Matkailijoita on saapunut etenkin Ruotsista, Puolasta, Espanjasta ja Japanista.

Oulun matkailu on kokonaisuudessaan kasvussa. Maksullisia yöpymisiä on toukokuussa kirjattu yhteensä 70 000, mikä on noin kahdeksan prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Erityisesti rekisteröimättömän majoituksen yöpymiset ovat kasvaneet viime vuoteen verrattuna. Kasvua on tullut jopa 16 prosenttia. Rekisteröimätön majoitus voi olla esimerkiksi Airbnb-lyhytvuokraus. Rekisteröidyissä majoitusliikkeissä yöpymiset ovat kasvaneet neljä prosenttia.

Matkailun määrä on edellisvuoden tasolla Pohjolan rengastien alueella. Pohjolan rengastie on Oulun seudun kiertomatkatuote, johon kuuluu Oulu, Ii, Hailuoto, Liminka, Kempele, Raahe, Kalajoki, Rokua ja Syöte.

Vaikka matkailu on pysynyt edellisvuoden tasolla, ovat kansainväliset yöpymiset kasvaneet myös Pohjolan rengastien alueella. Kansainvälinen yöpyminen on noussut lähes 11 prosenttia edellisvuodesta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä