Pääkirjoitus

Oulu sai mu­he­van, eh­dol­li­sen tie­ra­ha­po­tin, nyt katse kääntyy Stora Enson johtoon

Valtion talousarvioesityksessä on 30 miljoonan määräraha Oulun satamaan ja Stora Enson tehtaille kulkevalle Poikkimaantielle. Tierahan toivotaan antavan vauhtia yhtiön suurinvestoinnille. Yhtiön oma puntarointi on vielä kesken.

Torstaina julkistetussa valtion ensi vuoden budjetissa on mojova Ouluun liittyvä kirjaus. Budjetissa varataan 30 miljoonaa euroa Oulun Poikkimaantien parantamiselle. Yhteensä urakan hinta on noin 40 miljoonaa euroa.

Oritkarin sataman päässä Poikkimaantie linjataan uuteen paikkaan. Tie levenee nelikaistaiseksi parin kilometrin matkalla Äimärautiolta Kaukovainiolle.

Hankkeen on määrä  helpottaa tien päivittäisiä ruuhkahuippuja. Toinen keskeinen tarve liittyy satamaan ja Stora Enson investointiaikeisiin. Yhtiö selvittää parhaillaan myös toisen vanhan paperikoneen uudistamista kartonkikoneeksi.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut