Sisältövaroitus. Tämä ei ole sellainen kolumni, joka summaisi kulunutta vuotta Oulussa siitä näkökulmasta, mikä kaikki meni hienosti, miten tämä ja tuo hanke eteni ja nämä ja nuo mittarit näyttävät kasvua, nousua ja kehitystä.
Oulu on kaupunki, jossa puukotetaan lapsia.
Ennen kuin alat protestoida, hiljenny hetkeksi tämän tosiasian äärelle: Oulu on kaupunki, jossa puukotettiin tänä vuonna lapsia siksi, että he näyttivät puukottajan silmissä ulkomaalaisilta.
Rasismi on inhottava ja niljakas ilmiö, jolta suurin osa oululaisista haluaisi sulkea silmänsä. Minäkin haluaisin. Ei meillä, eikä ainakaan mikään iso ongelma.
Niin on helppo sanoa, jos itse näyttää siltä, että on tullut suoraan kaurahiutalepaketin kyljestä.
Oulun rasismi tuli näkyväksi kesällä, kun paikallinen äärioikeistoaktiivi iski puukolla 12-vuotiasta lasta Valkeassa kahdeksan kertaa niskaan, päähän ja selkään. Hän yritti puukottaa myös 15-vuotiasta lasta, mutta tämä pääsi juoksemaan pakoon.
Käräjäoikeus antoi lokakuussa välituomion, jossa se totesi miehen toimineen syytteissä kuvatulla tavalla ja passitti hänet Riihimäen vankilaan odottamaan mielentilatutkimusta.
Vain joitakin päiviä ensimmäisen tapauksen jälkeen oululainen nuori puukotti selkään ulkomaalaistaustaista miestä Valkeassa. Tekijä myönsi rasistisen motiivin. Hänet tuomittiin tapon yrityksestä syyntakeettomana ja määrättiin hoitoon.
Syyskuussa puukotettiin 16-vuotiasta nuorta Kastellissa. Oululainen mies löi ulkomaalaistaustaiselta näyttävää poikaa neljä kertaa puukolla. Oikeus määräsi syytetyn mielentilatutkimukseen.
Kaiken tämän jälkeen olisi odottanut, että Oulussa syntyisi rasisminvastainen kansalaisliike, näyttävä ja yhteinen julistus, että tätä me emme hyväksy, meidän rakas paska kaupunkimme ei ole tällä tavalla paska.
Ei syntynyt. Eniten tuntui huolettavan se, mitä meistä nyt muualla ajatellaan ja tuleeko puukotuksista tahra Oulun kaupunkikuvaan.
Asiallinen huoli sinänsä, sillä rasismi harvoin lisää alueen vetovoimaa muuten kuin rasistien silmissä. Ja heitä me emme tarvitse ainuttakaan.
Oulun kaupunki tiedotti marraskuussa rasisminvastaisesta ohjelmastaan.
Kaupunki kertoi pyrkivänsä liittymään Euroopan rasisminvastaisten kaupunkien verkostoon ja Suomen valtioneuvoston "Me puhumme teoin" -rasisminvastaiseen kampanjaan.
Väitän, että harva kaupunkilainen osaa sanoa, mitä Oulun rasisminvastainen ohjelma sisältää.
En itsekään olisi osannut ilman Kalevassa ollutta uutista. Siinä hallintojohtaja Ari Heikkinen nosti esiin erityisesti kolme toimenpidettä, jotka ”todennäköisesti toteutetaan jossain vaiheessa”.
Toimenpiteet ovat syrjinnän vastainen foorumi, neuvontapalvelu rasismin uhreille ja rasisminvastaiset kampanjat kouluihin ja päiväkoteihin.
Kaikki toimet ovat ehkä-, todennäköisesti- ja jossain vaiheessa -asteella, joten tässä vaiheessa rasisminvastainen ohjelma vaikuttaa enemmän sanahelinältä kuin siltä, että ongelmaan todella tartutaan.
Rasismin kitkeminen ei toisaalta ole kaupungin virkakoneiston vastuulla. Se on ihan jokaisen Oulussa asuvan, vierailevan ja vaikuttavan vastuulla.
Aina kun esitämme, ettemme näe tai kuule rasistista kohtelua tai kommentointia tai päästämme valtaan ihmisiä, joilla on rasistisia mielipiteitä, olemme osa ongelmaa.
Onneksi aina on toivoa, sillä yhtä lailla oululaisia olivat Valkean järjestyksenvalvojat, jotka antoivat puukotetulle lapselle ensiapua ja pysäyttivät aseistautuneen tekijän.
Järjestyksenvalvojat Aatu Röntynen ja Pyry Mitrunen kiteyttivät Ylen haastattelussa (30.11.), mitä ajattelivat tilanteessa.
– Kaveri pitää saada pysäytettyä. Hinnalla millä hyvänsä.
Heidän rohkeutensa toimikoon esimerkkinä meille muille. Oulussa ei ole sijaa rasisteille, jos niin päätämme.