Oulun kulttuuripääkaupunki tapahtumaan Delta Life -juhlaviikonloppu oli ladattu paljon. Esiintyjiä oli ilmakitaristeista tanssijoihin, akrobaateista huutajiin, big bandistä jousikvartettiin.
Tulin paikalle perjantaina polkupyörällä hyvissä ajoin, kuten etukäteen oli ohjeistettu. Puoli yhdeksältä tuli ensimmäinen yllätys: ei omaa retkituolia tapahtuma-alueelle. Siis seisomapaikkaa etsimään. Löysin sellaisen, mistä näki hyvin sekä lavalle että näyttöruudulle.
Toinen yllätys oli, että tapahtuma olikin kansainvälisesti lähinnä englanninkielinen. Minua se ei niinkään häirinnyt, mutta uskon, että moni oululainen jäi huuli pyöreänä ihmettelemään juontajan vitsejä. Juontajan, joka oli pukeutunut kuin luolamies – en tiedä edustiko hän muinaista oululaista vai mitä?
Tunnin ilmakitaravouhottamisen jälkeen – kohdeyleisönä lähinnä teini-ikäiset (?) – jäin ihmettelemään mitä nyt? Onneksi jäin, sillä juhlaesitys oli hieno, tasokas, hyvä äänentoisto ja hienot valot. Mutta mutta. Kenelle tapahtuma oli suunnattu? Kotona istuville sohvaperunoille?
Ainakin minulle tuotti kärsimystä seistä paikoillaan kolmatta tuntia – puoli yhdeksästä puoli kahteentoista – ei istumapaikkoja, ei kahvilaa, ei baaria, ei mitään, missä lepuuttaa jalkoja ja selkää. On vaikea nauttia esityksestä, kun keho ei kestä paikoillaan seisomista. Voisivatko järjestäjät tästä jotain oppia?
Vexi Virtanen
Oulu