Yhteiskunnallisessa keskustelussa osallisuus, hyvinvointi ja työ nähdään usein erillisinä ilmiöinä, vaikka todellisuudessa ne kietoutuvat tiiviisti yhteen. Työ ei ole pelkästään toimeentulon lähde, vaan keskeinen osa ihmisen identiteettiä, yhteisöön kuulumista ja arjen rytmiä. Siksi on perusteltua todeta: työ itsessään on hyvinvointitekijä.
Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta kokoaikaiseen tai perinteiseen työhön. Silti monella on jäljellä olevaa tai kehittyvää työkykyä, joka jää nykyjärjestelmässä liian usein hyödyntämättä. Tässä kohtaa välityömarkkinoilla on ratkaiseva rooli. Ne tarjoavat mahdollisuuden osallistua työelämään silloin, kun suora siirtymä avoimille työmarkkinoille ei ole tässä hetkessä realistinen.
Täsmätyökykyisten tukeminen ei ole pelkästään inhimillinen velvollisuus, vaan se on myös taloudellisesti järkevää. Kun ihminen pääsee käyttämään osaamistaan ja voimavarojaan edes osittain, vähenevät syrjäytymisen riskit ja pitkän aikavälin kustannukset. Samalla vahvistuu kokemus merkityksellisyydestä ja osallisuudesta, joka heijastuu myönteisesti hyvinvointiin.
Tutkimus tukee tätä näkemystä. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on todennut, että osallisuuden kokemus ja tunne siitä, että kuuluu yhteisöön ja voi vaikuttaa omaan elämäänsä on keskeinen hyvinvoinnin lähde. Samoin OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) on toistuvasti korostanut raporteissaan ja politiikkasuosituksissaan, että työelämään osallistuminen on keskeinen hyvinvoinnin lähde, joka kytkee yksilön tiiviimmin yhteiskuntaan ja vahvistaa hänen taloudellista turvaansa
On tärkeää ymmärtää, että työkyky ei ole joko tai. Se voi vaihdella elämäntilanteen mukaan, ja oikeanlaisella tuella se voi myös vahvistua. Siksi erityisesti heikompina työllisyyden aikoina tulisi panostaa siihen, että ihmisten työkykyä ei päästetä hiipumaan. Päinvastoin juuri silloin tarvitaan joustavia ratkaisuja, kuntouttavaa työtoimintaa ja mahdollisuuksia kokeilla omia rajoja turvallisesti.
Yhteiskunnan kannalta on kestävää tukea jokaista kynnelle kykenevää mukaan työelämään. Se ei tarkoita kohtuuttomia vaatimuksia, vaan realistisia mahdollisuuksia osallistua omien voimavarojen mukaan. Kun rakennamme työelämää, jossa erilaiset työkyvyn muodot tunnistetaan ja hyväksytään, rakennamme samalla inhimillisempää ja vahvempaa Suomea.
Osallisuus ei synny pelkästään palveluista tai etuuksista. Se syntyy kokemuksesta, että on tarpeellinen ja kuuluu joukkoon. Työ – myös pienimuotoinen tai tuettu – on yksi tehokkaimmista tavoista vahvistaa tätä kokemusta. Siksi välityömarkkinoihin ja täsmätyökykyisten tukemiseen panostaminen ei ole kuluerä, vaan investointi ihmisiin ja tulevaisuuteen.
Annemari Eskola, Tuula Ala-Aho, Yrjö Harju
hyvinvointi-, kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsenet (sd.), Oulu