Oulun Oritkarin kolmioraiteen uuden rataosuuden alustavat työt ovat alkaneet. Parhaillaan Limingantullissa valmistellaan uuden rataosuuden alustavaa rakentamista ja täyttöjen tekemistä Latokartanon sillan pengerryksiin.
Alueelta on purettu kesän aikana kaksi teollisuushallia. Väyläviraston projektipäällikkö Jouni Vauhkonen kertoo, että Limingantullista saivat lähteä Club Teatrian käytössä ollut halli ja Fennomotorsin pienkonehuoltamona toiminut rakennus.
Puretuista halleista saatua materiaalia uusiokäytetään kolmioraidehankkeessa. Esimerkiksi betonijätteestä tehdään betonimursketta, jota käytetään uusien rakenteiden materiaalina. Kiviainesta puolestaan käytetään alueen maanrakentamisessa.
Vauhkosen mukaan teollisuushallien purku-urakassa kierrätysaste on 95 prosenttia.
Esimerkiksi Teatriasta osa sai uuden elämän.
– Urakoitsijamme kierrätti kokonaisuutena Teatrian metallirungon, ja se toimitettiin ja asennettiin uuteen sijaintiin, Vauhkonen kertoo.
Töitä tehty huhtikuusta asti
Kolmioraiteen rakentamishanke ja urakkaan kuuluva Latokartanon siltaremontti alkoivat huhtikuussa. Urakan arvioidaan vievän kaikkiaan noin 1,5 vuotta ja sen odotetaan valmistuvan vuoden 2023 loppuun mennessä.
Hankkeessa rakennetaan noin 450 metrin osuus uutta raidetta, jonka myötä Oritkarin satamaliikenne tulee sujumaan tulevaisuudessa nopeammin.
Osana hanketta Latokartanon silta uusitaan kokonaisuudessaan ja sitä korotetaan noin parin metrin verran. Samalla myös Limingantietä uudistetaan.
Kolmioraidehanke on Väyläviraston ja Oulun kaupungin yhteishanke. Sen kustannusarvio on 19,9 miljoonaa euroa.