Suomalaiset opiskelijat elävät maassa, jossa opiskelijoille on järjestetty maailman parhaat olosuhteet opiskella. Opiskeluihin saa siis rahallista tukea ja kaikilla on periaatteessa yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua korkealle.
Kuitenkin yhä useammat opiskelijat uupuvat ja kokevat paineita. Onko opiskeluelämä tosiaan niin uuvuttavaa, vai onko elämässämme kenties muita asioita, jotka saavat meidät tuntemaan itsemme ylikuormittuneiksi?
Informaatiotulva ja somen luoma illuusio siitä, että jotain on vielä saavuttamatta, luo meille nuorille valtavat paineet omasta elämästämme. Ihailemme menestyviä ihmisiä sosiaalisessa mediassa. Vertaamme kehojamme vaikuttajiin, jotka käyvät työkseen salilla ja kuvaavat terveellisiä ruoka-annoksiaan.
Olen pohtinut, onko ihmismieltä luotu seuraamaan päivittäin satojen ihmisten elämänkäänteitä. Onko meidän tosiaan tarpeen tietää, mitä tuntemattomien ihmisten parisuhteisiin kuuluu, millaista treeniohjelmaa ja ruokavaliota he noudattavat tai millaisia asioita he tavoittelevat elämässään? Ehkä mieleen tulee, voisinko minäkin rakentaa retkipakun ja matkata maailman ympäri, tai suorittaa personal trainerin koulutuksen verkossa ja alkaa myydä valmennuksia.
Amerikassa käydessäni juttelin ikäisteni kanssa, ja osa heistä teki kahta työtä pystyäkseen kustantamaan opintonsa. Ihmettelin, kuinka iloiselta ja tyytyväiseltä he tästä huolimatta vaikuttivat. Ei siellä kukaan valittanut siitä, ettei valtio kustanna heidän opintojaan.
On ihmeellistä, miten koti-Suomessa opiskelijoiden syyttävä sormi osoittaa heti hallitusta, kun elämä ahdistaa ja rahat loppuvat. Ero amerikkalaisten ystävieni ja suomalaisten opiskelijoiden välillä on mielestäni selkeä. Me emme osaa valita, mitä haluamme elämältämme, koska meille tarjotaan vaihtoehdoiksi kaikkea. Lopulta emme osaa enää arvostaa niitä etuuksia, joita meillä opiskelijoilla jo on.
Voisi kuvitella, että jos joutuisimme kustantamaan 20 000 euron koulutuksen itse, osaisimme ehkä arvostaa sitä enemmän. En sano, että kahden työn ja opiskelun yhdistäminen olisi parempi vaihtoehto, vaan toivon, että osaisimme olla kiitollisia siitä, mitä meillä on.
Voisimme lakata tavoittelemasta aina vain jotain parempaa ja keskittyä edistämään omaa elämäämme. Sen sijaan että seuraamme jatkuvasti toisten ihmisten elämää somessa, voisimme huolehtia siitä, että syömme, nukumme, liikumme ja pidämme huolta ihmissuhteistamme. Ehkä elämäkään ei ahdistaisi niin paljoa, kun keskittyisimme taas oleelliseen.
Seeli Määttä
2. vuoden suomen kielen opiskelija, Oulun yliopisto