Suurin osa uusista oululaisista korkeakouluopiskelijoista aloittaa opintonsa Linnanmaan yliopistokampuksella.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Heinäkuun aikana moni korkeakouluun hakenut ottaa opiskelupaikkansa vastaan. Toiselta paikkakunnalta Ouluun muuttavilla on edessään asunnon hankkiminen uudesta kotikaupungista.
Monelle opiskelijalle on tärkeää päästä kokemaan opiskelijakulttuuria myös kampuksen ulkopuolella. Missä opiskelijan olisi parasta asua saadakseen opiskelijaelämästä eniten irti?
Oulun yliopiston kauppatieteilijöiden ainejärjestön Finanssi ry:n puheenjohtaja Elisa Puolakanaho kertoo, että suurin osa opiskelijoille suunnatuista tapahtumista järjestetään Oulun keskustassa, tai ne päättyvät sinne.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut