Lukion filosofian opettajani tapasi aina kysyä tunnin päätteeksi pieni virne kasvoillaan, että onko nyt kaikki kristallinkirkasta. Jäimme kaikki hiljaa pohtimaan, että ei ole, mutta voin googlata tämän myöhemmin kotona. Voit arvata googlasimmeko.
Ajattelin, että yliopistoluennoilla olisi erilaista, koska aiheet liittyisivät yhteisiin mielenkiinnon kohteisiin, mutta olin väärässä.
Miksi suomalaisilla oppitunneilla ja luennoilla vallitsee hiljaisuus? Opiskelijat istuvat visusti kovissa penkeissään ja kuuntelevat hiljaa monotonisesti puhuvaa luennoitsijaa kopioiden samalla luentodiojen tekstit suoraan Wordiin. Mistä tämä johtuu? Eikö suomalaisilla vaan ole mitään sanottavaa, vai olemmeko vain ujoja?
Anonyymissä keskustelusovelluksessa Jodelissa eräs käyttäjä kysyi, että eivätkö luennot ole ihan turhia. Hän nosti esiin, että hän voisi opiskella samat asiat kotona sen sijaan että käyttäisi aikaa yliopistolle matkustamiseen.
Herääkin kysymys: mitä merkitystä luennoilla on, jos niiden avulla ei saa aikaan tehokkaampaa opiskelua kuin lukemalla luentodioja itse kotona?
Harva ihminen oppii pelkästään kuuntelemalla. Tietoa täytyy jollakin tavalla pureskella ja prosessoida. Monet luennot, joilla keskustellaan, ovat huomattavasti antoisampia ja viihtyisämpiä kuin luennot, joilla vain kuunnellaan.
Keskustelunomaisia luentoja ei valitettavasti voi pitää ilman keskustelijoita, vaikka kuinka luennoitsija sitä toivoisi.
Suomalaisesta on vaikeaa saada keskustelijaa. Meille opetetaan kotona, että jos ei ole mitään oikeaa sanottavaa, niin sitten olisi parempi olla vain hiljaa. Tämä mantra jää kaikumaan pääkoppaan loppuelämäksi ja siirtyy eteenpäin tuleville sukupolville.
Etenkin yliopistossa olisi hyvä ymmärtää, että kyseenalaistaminen on elintärkeää. Tieteessä ei ole kyse valmiista, lopullisista totuuksista, vaan asioiden ja ilmiöiden tutkimisesta ja analysoimisesta. Tuoreiden näkökulmien esittäminen on enemmän kuin tervetullutta.
Yliopistoissa ratkaisevaa on, että pitkin luentoa tehdään kaikenlaisia pienempiä tehtäviä ryhmissä tai itsekseen, ja sen jälkeen vastaukset käydään nopeasti luennolla läpi. Näin toimitaankin joillakin luennoilla, ja se toimii hyvin. Se virkistää ajatuksenjuoksua ja auttaa oppimaan paremmin. Opiskelijat pysyvät hereillä, ja heitä kiinnostaa kuunnella luento loppuun asti.
Tehtäviä ei kannata jättää luentojen viimeisille minuuteille, kun kaikki ovat jo suuntautuneet kohti ovea.
Tärkeintä olisi kuitenkin, että jokainen opiskelija tarkastelisi omaa luentokäyttäytymistään. Lopulta voi vain kysyä itseltään: mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos avaan suuni? Ehkä kaikki katsovat minua kuin olisin tyhmä, tai sitten he ovat kiitollisia siitä, että joku uskalsi kysyä juuri sen kysymyksen, mikä on pyörinyt kaikkien mielessä.
Ei kysyminen tee sinusta tyhmää. Kysymättömyys tekee, ellet jo tiedä kaikkea. Miksi pitää esittää täydellistä? Kukaan ei onneksi sellainen ole.
Annika Hänninen
Oulu