Kirjailija ja äidinkielen lehtori Aino Leppänen ei ajoittain ymmärrä, miksi hän kirjoittaa. Valtavan tunnemyrskyn aiheuttava kirjoitusprosessi on työlästä aikaa, jossa tunteja kertyy yhtä paljon kuin epävarmuutta. Siitä huolimatta Leppänen on ollut työteliäs kirjailija vuodesta 2019 lähtien; tällekin syksylle häneltä on tulossa vielä kaksi kirjaa.
Leppänen vieraili Radio Kalevassa kansainvälisen lukutaidon päivänä. Leppänen kertoi muun muassa siitä, miten hän on työssään nähnyt lukutaidon heikentymistä. Hänellä onkin selvät ohjeet, miten lukemiseen innostaminen tapahtuu, etenkin nuorten kohdalla.
Leppänen kertoi myös, kuinka hän on ollut vaikuttamassa erään kaikkien aikojen tärkeimmän suomalaisen kirjailijan merkkipäivään.
Kuuntele Leppäsen haastattelu alla olevasta soittimesta. Toimittajana Ville Muikkula.