Tuomo Törmänen avaa kirjoituksellaan vanhoillislestadiolaisuudelle ovea ulos kirkosta (Kaleva 6.7./Puheenvuoro). Aina silloin tällöin joku pahentuu vanhoillislestadiolaisuuden sanomaan Jumalan valtakunnasta ja näkee paremmaksi, että liike irtaantuisi kirkosta. Oman kirkkokunnan perustaminen on toki mahdollista käytännöllisessä mielessä, kuten Törmänen perustelee. Kenties se voi joskus tapahtuakin, mutta en toivo sitä. Erkaantumisella olisi mielestäni kirkkoa heikentävä vaikutus.
Lestadiolainen herätys syntyi kirkon sisälle, kun heränneellä tunnolla ollut pappi L.L. Laestadius sai parannuksen armon ja löysi elävän uskon. Hän alkoi työssään puhua löydöstään. Saarnoihin tuli eläväksi Jeesuksen sanoma: "Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." (Mk. 1:15). Tätä Laestadiuksen työtä vanhoillislestadiolaiset jatkavat kirkossa. Sille on nähtävissä edelleen tarvetta.
Sanoitan omaa kokemustani Jumalan valtakunnasta siten, että olen lapsesta ja nuoresta asti löytänyt Jumalan valtakunnan vanhoillislestadiolaisen liikkeen sanomassa ja elämässä. Jeesus opetti, että Jumalan valtakunta on keskellänne. Jokainen sitä etsivä joutuu miettimään, missä toteutuvat ne tuntomerkit, joita Raamatussa kerrotaan Jumalan valtakunnasta. Koen rakkautena sen, että kerron omasta kokemuksestani.
Vastaavaa kokemusta Jumalan valtakunnasta ei ole syntynyt tilanteissa, joissa toiset ovat selvästi uskoneet ja eläneet eri tavalla. Koska emme näe toistemme sydämiin, en koe oikeaksi arvioida sen enempää toisten uskoa tai pelastumista. Samasta syystä Jeesus luullakseni kielsi toistemme tuomitsemisen. Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan ja tekee kutsuvaa työtään tavoin, joita emme aavista.
Vanhoillislestadiolaisten saarna on yleisesti tänä päivänä hyvin sovinnollista. Raamatullisesta opista halutaan kyllä pitää kiinni, eikä mukautua yleiseen mielipiteeseen. Samalla kutsutaan kaikkia armon ja anteeksiantamuksen osallisuuteen. Hyvää yhteistyötä tehdään kaikkien kanssa niin kauan, kun ei tarvitse toimia omaatuntoaan vastaan.
Olen vakuuttunut siitä, että kirkkomme oppi-isän Lurherinkin näkökulmasta vanhoillislestadiolaisuus on säilynyt hyvin raamatullisella ja luterilaisella perustuksella. Onko siis viisasta näyttää ovea tälle yhdelle liikkeelle kirkon moninaisuuden keskellä?
Inhimillisesti on ymmärrettävää, että halutaan pois silmistä liike, joka puhuu vielä synnistä ja herättelee omiatuntoja. Toinen vaihtoehto on kysyä itseltään, miksi minua häiritsee tämän liikkeen oleminen kirkossa.
Vanhoillislestadiolaisuus ei ole lähtenyt osoittamaan muille ovea. Ennemmin on haluttu puhua Jumalan sanaa, jossa on mukana rakkaus ja totuus. On luotettu, että Jumala vaikuttaa sen, minkä näkee parhaaksi.
Minulla on sydämessäni luottamus, että tällä uskolla voin päästä taivaaseen ja siksi teen hyvällä mielellä työtäni kirkon kutsumana pappina. Kunnioitan toisenlaisiakin uskonymmärryksiä, koska jokaisella täytyy olla sama oikeus omaan vakaumukseen. Lopultahan on niin, että vasta taivaassa näemme perille päässeet. Toivon, että siellä olisi mahdollisimman moni, minäkin muiden mukana.
Ehdotan, että pyrimme tulemaan toimeen kaikkien kanssa, jopa rakastamaan toisiamme erilaisista käsityksistämme huolimatta. Eri käsitysten ja ilmiöiden sopivuudesta kirkkoon on kautta aikojen käyty ja on hyvä käydä edelleen keskustelua, mutta oven osoittaminen toinen toisillemme luo mielestäni turhaan huonoa ilmapiiriä. Se ei rakenna vaan hajottaa.
Ilari Kinnunen
kirkkoherra, Rovaniemi