Unicefin julistuksessa sanotaan: ”Lapsella on lähtökohtaisesti oikeus elää vanhempiensa kanssa, jos hänellä on hyvä ja turvallista olla heidän kanssaan.”
Suomen lainsäädännössä taas lausutaan näin: ”Tasapainoinen ja laadukas varhaiskasvatus ennaltaehkäisee koulupudokkuutta ja syrjäytymistä. Päivähoito-oikeus on ennen kaikkea lapsen oikeus ja hyödyksi myös perheille, kunnille ja yhteiskunnalle kokonaisuudessaan.”
En ole päivähoitoa vastaan, mutta on paljon tilanteita, joissa lapsen on parempi olla hetki kotona. Jos lapselta esimerkiksi kysyttäisiin, että jäätkö kotiin äidin tai isän kanssa hoitamaan uutta vauvaa vai haluatko mennä päiväkotiin,mitähän lapsi sanoisi? Pienten lasten kanssa eletyt hetket ovat kultaakin kalliimpia ja vuodet vierivät aivan liian nopeaa. Unicefin julistuksessa puhutaan lapsen oikeudesta omiin vanhempiinsa. Tätä oikeutta minä halua korostaa! Jääkö lapsi todellakin jostain vaille, jos on välillä kotona?
Osa pienten lasten vanhemmista on siinä uskossa, että he eivät osaa kasvattaa lapsiaan, kun tätä laadukasta päivähoitoa rummutetaan niin voimakkaasti. Neuvolat ovat avainasemassa tukemaan vanhemmuutta, sieltä pitäs opastaa ja ohjata olemaan myös perheenä yhdessä. Esimerkiksi kun uusi perheenjäsen syntyy, on tärkeää olla yhdessä ja kaikkien tutustua uuteen tulijaan.
Vanhemmat ovat yleensä lastensa parhaita asiantuntijoita, tätä asiantuntijuutta ei tueta, jos voimakkaasti ajetaan vanhempia viemään lapset päivähoitoon. Onhan meillä avoimia kerhoja ja muuta avointa toimintaa, jossa saa myös vanhemmat vertaistukea ja lapsi kavereita ja virikkeitä.
Tarvitseeko pieni lapsi ison ryhmän ympärille ja vaihtuvia aikuisia? Millaisia kiintymyssuhteita voi ylisuurissa ryhmissä muodostua? Missä on varhaiskasvatuksen laatu reaalimaailmassa?
Vaikka olenkin kokenut varhaiskasvatuksen ammattilainen, miksi olisin automaattisesti parempi lapselle kuin hänen omat vanhempansa?
Eija Tuomaala
kuntavaaliehdokas (kesk.)
Oulu