Mediassa on kerrottu terveydenhuollossa tapahtuneista hoitovirheistä ja laiminlyönneistä. Julkitulleet tapaukset ovat räikeitä, mutta liian moni tapaus jää piiloon.
Monesti ongelmia aiheutuu tietokatkoksista yksityisten ja kunnan toimijoiden välillä. Yksityisen palveluntarjoajan avulla pyritään turvaamaan riittävät palvelut myös pienissä kunnissa, mutta ulkoistusten myötä hoitohenkilöstön vaihtuvuus on suurta, ja moni lääkäri on juuri uransa aloittanut.
Terveyskeskuslääkärin tehtävä on laaja ja hyvin hoidettuna työ edellyttäisi paljon muutakin kuin peruslääketieteen tajua. Esimerkiksi vanhan miehen taivaissa huiteleva verenpaine voi johtua lääkärikammosta, eikä vaadi heti vahvaa lääkitystä. Tai toisen kipua vähättelevä puhe ei välttämättä olekaan totta, vaan enemmänkin elämänasenne.
Mutta pystyykö nuori aloitteleva lääkäri löytämään vaivojen todellisen syyn pienessä ajassa potilasta tuntematta? Ja tärkeimpänä, seurataanko hoidon vaikutusta riittävästi, kun tieto ei kulje lääkärin, kotihoidon ja sosiaalipalvelujen välillä?
Kalevan jutussa (21.6.) kaksi professoria ihasteli Kempeleen omalääkärimallia ja Kempeleen todettiin olevan edellä muita omalääkäriajattelussa. Tuttu lääkäri ei ole vain kollegan pikaisesti laadittujen viestien varassa, vaan osaa nähdä terveydentilan kehityksen laajemminkin ehkä jopa omien merkintöjensä perusteella.
Lain mukaan kunta vastaa siitä, että palvelut toimivat kaikilla hyvin. Kuitenkin usein vastuu palvelujen valvonnasta on usein vain nimellinen ja omainen saa kunnasta ohjeen jutella yksityisen palveluntuottajan kanssa sen sijaan että valvova viranomainen puuttuisi jämäkästi epäkohtiin.