STEA:n avustukset ovat olleet jo pitkään esillä julkisessa keskustelussa ja mediassa.
Keskusteluissa annetaan kuva, että järjestöjen rahoituksesta voitaisiin ihan hyvin leikata puolet ilman merkittäviä vaikutuksia ihmisten arkeen. Todellisuus on toinen.
Omaishoitajat, pitkäaikaissairaat, vammaiset ja monet muut saavat järjestöiltä tukea, jota ei ole saatavilla muualta. Vertaisryhmät, neuvonta, kohtaamispaikat, vapaaehtoistoiminta ja muu tuki eivät synny tyhjästä, vaan niiden taustalla on ammatillisesti johdettua ja koordinoitua toimintaa.
Samalla järjestöt välittävät päättäjille tietoa ihmisten todellisesta arjesta.
Massiivisia leikkauksia perustellaan myös sillä, että niitä kohdistetaan vain hallintoon. Tosiasiassa STEA:n tilastot kertovat muuta.
Viime vuosien rahoitusleikkaukset ovat osuneet erityisesti yksilölliseen tukeen ja ryhmätoimintaan, eli juuri siihen tärkeään kohtaavaan työhön.
Monissa järjestöissä on jouduttu lopettamaan vertaisryhmiä, lyhentämään aukioloaikoja, vähentämään neuvontaa ja supistamaan kohtaavaa työtä, jopa irtisanomaan ammattilaisia, työntekijöitä.
Omaishoitajien näkökulmasta järjestöjen merkitys on erityisen suuri. Suomessa on satojatuhansia läheisestään huolehtivia ihmisiä, joiden tekemä työ säästää yhteiskunnalta miljardeja euroja vuosittain.
Omaishoitajajärjestöjen tarjoama neuvonta, vertaistuki, koulutus, virkistys ja muu arjen tuki auttavat omaishoitajia jaksamaan tehtävässään. Kun tukea vähennetään, seuraukset näkyvät lopulta myös sosiaali- ja terveyspalvelujen kasvavina kustannuksina.
Tilannetta vaikeuttavat entisestään sosiaali- ja terveysministeri Rydmanin valmistelemat uudet avustuskriteerit, jotka julkaistiin 15.6. ja jotka edelleen ovat voimassa.
Jatkoavustusta ei vuoden 2027 linjausten mukaan myönnettäisi järjestöille, joiden toiminta on keskittynyt yhteiskunnalliseen vaikuttamis- tai neuvontatyöhön, joiden toiminnalla ei katsota olevan riittävää yhteyttä terveyden edistämiseen tai toimintakyvyn rajoitteisiin tai joiden toiminta kohdistuu pääasiassa yhteen tiettyyn ei-terveydelliseen tausta- tai identiteettiryhmään.
Emme tiedä vieläkään, tarkoittaako tämä omaishoitajayhdistysten toimintaa ja estääkö uudet kriteerit jatkorahoituksen saamisen.
Kriteerit herättävät perusteltuja kysymyksiä. Miten määritellään vaikuttamistyö, kun järjestöjen tehtävänä on välittää päättäjille tietoa ihmisten arjesta?
Miten määritellään terveyden edistäminen, kun esimerkiksi omaishoitajien tukeminen ehkäisee uupumusta, mielenterveyden ongelmia, sairastumisia ja raskaampien palvelujen tarvetta.
Paikalliset omaishoitajayhdistykset ovat hyvä esimerkki toimijoista, joiden työ sijoittuu useiden hallinnollisten rajojen väliin. Toiminta sisältää vertaistukea, neuvontaa, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämistä, vapaaehtoistoimintaa sekä omaishoitajien äänen esiin tuomista päätöksenteossa.
Jos tällainen toiminta ei enää täytä avustamisen ehtoja, on syytä kysyä, millaista kansalaisyhteiskuntaa Suomessa halutaan tulevaisuudessa tukea.
Minnamaria Salminen
toiminnanjohtaja, Oulun seudun omaishoitajat ry