Pohjois-Pohjanmaan omaishoitajayhdistykset ja Omaishoitajaliitto vastustavat Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmaan esitettyjä omaishoidon palkkioluokkien 2 ja 3 sekä sijaishoitajien palkkioiden 30 prosentin leikkauksia.
Omaishoidosta leikkaamalla Pohde voi päätyä maksamaan huomattavasti enemmän kuin säästää. Jos omaishoitajat eivät enää jaksa tai pysty jatkamaan, tilalle tarvitaan raskaampia ja kalliimpia palveluja. Pahimmillaan suunnitellut säästöt vaarantavat sekä omaishoitoperheiden hyvinvoinnin että palvelujärjestelmän kestävyyden.
Pohteen valmisteluaineistossa kustannusvaikutuksia havainnollistetaan ikäihmisten, vammaispalvelujen sekä perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian asiakasesimerkeillä. Kaikissa esimerkeissä omaishoidon rinnalla käytetään runsaasti muita palveluja, kuten kotihoitoa, päivätoimintaa, lyhytaikaishoitoa ja henkilökohtaista apua.
Emme kiistä tällaisten omaishoitoperheiden olemassaoloa, mutta kuinka hyvin esimerkit kuvaavat keskimääräistä palkkioluokan 2 omaishoitoperhettä? Kun laskelmiin sisällytetään paljon muita palveluja, omaishoidon palkkio näyttää pieneltä osalta kokonaiskustannuksia ja sen alentaminen saadaan näyttämään helpolta säästöltä.
Olennaisin kysymys jää kuitenkin avoimeksi eli mitä maksaa, jos omaishoito päättyy? Kyse ei ole vain teoreettisesta riskistä. Olemme saaneet omaishoitajilta viestejä, joiden mukaan omaishoitajana jatkaminen ei ole mahdollista esitetyillä palkkioilla. Usein myös unohdetaan, että monet kotona asumista ja omaishoitoa tukevat palvelut ovat perheille maksullisia. Jos omaishoidon palkkio pienenee 30 prosenttia, perhe voi joutua karsimaan juuri niistä palveluista, jotka auttavat omaishoitajaa jaksamaan.
Jos omaishoito päättyy, Pohteen on järjestettävä hoidettavalle hänen tarvitsemansa palvelut. Vaativissa tilanteissa tämä voi tarkoittaa päivittäistä, jopa useita käyntejä edellyttävää kotihoitoa tai ympärivuorokautista hoitoa, jonka saatavuutta jo toteutetut säästötoimet ovat heikentäneet. Tällöin muutaman sadan euron kuukausittainen säästö omaishoidon palkkiossa voi muuttua tuhansien eurojen lisäkustannukseksi kuukaudessa. Omaishoidon vaihtoehtoiskustannuksissa on laskettu, että ympärivuorokautinen hoito maksaa hyvinvointialueelle viisi kertaa enemmän kuin omaishoito tuetusti kotona.
Myös sijaishoitajien palkkioiden 30 prosentin leikkaus voi kääntyä itseään vastaan. Toimeksiantosopimukseen perustuva sijaishoito on usein huomattavasti edullisempi tapa järjestää omaishoitajan lakisääteiset vapaat kuin esimerkiksi ympärivuorokautinen lyhytaikaishoito. Jos palkkioiden alentaminen vähentää sijaishoitajien määrää, Pohde joutuu järjestämään vapaat muilla, mahdollisesti huomattavasti kalliimmilla palveluilla. Tällöin sijaishoitopalkkiosta saatava muutaman kymmenen euron säästö voi muuttua moninkertaiseksi lisäkustannukseksi jo yhden hoitovuorokauden aikana.
Vetoamme Pohteen päättäjiin, poistakaa omaishoidon palkkioluokkien 2 ja 3 sekä sijaishoitajien palkkioiden leikkaukset järjestämissuunnitelmasta. Omaishoidosta leikkaaminen ei saa johtaa tilanteeseen, jossa inhimillinen hinta on kohtuuton ja taloudelliset säästöt muuttuvat lisäkustannuksiksi.
Liisa Riekkinen
Pohjois-Suomen aluevastaava, Omaishoitajaliitto ry
Minnamaria Salminen
toiminnanjohtaja, Oulun seudun omaishoitajat ry