Tasavallan presidentti toivoi uudenvuoden puheessaan, että Suomi ei jakaantuisi. Monet muut ovat puhuneet, että meidän pitää yhdistyä, myös minä.
Kansanmuisti ei aina muista kaikkea. Jo 1990-luvulla käytännön filosofian professori Timo Airaksinen sanoi, että se on illuusio, että me olemme samaa mieltä kaikesta. Itse olen väitöskirjatutkimuspolun aikana huomannut, että tutkijatkin tulkitsevat samaa tutkimusaineistoa eri tavalla.
Voimmeko todella ymmärtää toisiamme ja kokea, että olemme samaa mieltä? Voimme vain kompromissien kautta ja jaettujen arvojen kautta, jossa kunnioitamme toistemme näkemyksiä.
Olemme vaarassa luisua uhkakuvapolitiikasta viholliskuvapolitiikkaan, jossa luomme "me vastaan ne" -ajattelun ja yhteiskunnan kärsimys manifestoituu muutamaan valittuun ”hyvään viholliskuvaan”.
Yhteiskunnalliset ongelmat eivät historian valossa ikinä pääty, vaikka se ”vihollinen” voitettaisiin, koska sosiaalinen konflikti jatkuu edelleen. Itse en pidä sellaista yhteiskuntaa mahdollisena, jossa me selätämme ihmisen elämään liittyvän kärsimyksen, köyhyyden, sairastumisen, rikollisuuden, moraalittomuuden jne.
Timo Airaksinen sanoi 1990 luvulla, ei pelkästään sodat tuhoa ihmisten elämiä, vaan kulttuurilliset sekä arvopohja muutokset myös muokkaavat ihmisten elämiä. Itse pidän tärkeänä, että Suomessa palaisimme yhteiskuntasopimukseen, jossa katsomme asioita kokonaisuuksina sekä tieteellinen tieto pääsisi enemmän vaikuttamaan päätöksentekoon, kun vain kompromissi voi olla meidän polkumme siihen, että meillä on yhteinen tulevaisuus.
Muuten historia mahdollisesti toistaa itseänsä, meille syntyy yhteiskunnan sisälle viholliskuva ja jokainen tietää mihin se vie.
Mikko Luomala
Vaasan yliopiston tohtoriopiskelija