Eduskunnasta
Kun Eurooppa ja Suomi sen osana siirtyy hitaasti kohti koronaepidemian aiheuttamien rajoitusten purkua, on ilmassa tulevina kuukausina tuhansien miljardien edestä mahdollisuuksia, joihin tarttua. Näihin mahdollisuuksiin on tartuttava myös meillä Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Hallitus valmistelee parhaillaan kuluvan vuoden neljättä lisätalousarviota. Luvassa on merkittävä elvytyspaketti, joka annetaan kesäkuun alussa. Kotimaisen elvytyksen lisäksi EU elvyttää yhteistä talousaluettamme merkittävillä summilla, jotta työpaikat ja ihmisten hyvinvointi voidaan turvata. Koronan vuoksi on jo tehty ja on yhä odotettavissa massiivisia elvytystoimia, jotka voivat tarjota lisää mahdollisuuksia esimerkiksi digitalisaation ja vähähiilisen teknologian saralla.