Nuorten koulu-uupumuksesta ja tukea saaneiden oppilaiden kasvun määrästä on keskusteltu jo pitkään. Tulevana opettajana nuorten kokemat paineet huolestuttavat. Jostain syystä usea kokee, että vaikeista hetkistä tulisi selviytyä yksin. Se lisää kynnystä pyytää apua ja voi aiheuttaa häpeää.
Nuoruus elämänvaiheena voi olla hyvinkin raskasta fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten muutosten keskellä. Nuoruus on aikaa, jolloin etsitään itseä ja omaa polkua maailmassa. Siihen kuuluu olennaisesti myös se, että joskus epäonnistuu.
Yhteiskunnassamme vallitsee kuitenkin suorituskeskeisyys, joka uuvuttaa nuoria. On kiire opiskella, valmistua, päästä käsiksi työelämään ja samalla yrittää ylläpitää sosiaalisia suhteita, harrastaa ja elää. Jos elämä on pelkkää suoriutumista, missä vaiheessa nuorelle jää tilaa omalle kasvulle ja kehitykselle?
Olen työskennellyt eri ikäisten lasten ja nuorten kanssa viimeisen viiden vuoden ajan ja törmään usein negatiivisiin koulukokemuksiin: on stressaavaa, opiskelutahti on liian kova ja vaatimukset liian suuria. Kaikesta tulee suoriutua mahdollisimman hyvin, ja mielessä kaihertaa pelko epäonnistumisesta.
Nuorten tunteita ja kokemuksia vertaillaan usein edellisten sukupolvien nuoruuteen. Vertailu on kuitenkin turhaa, sillä maailma tuo muuttuessaan myös uusia haasteita. Vertailun sijaan meidän tulisi keskittyä nykyhetkeen ja tämän ajan haasteista selviämiseen.
Nuorten kokemat paineet ovat usean eri tekijän summa. Taustalla vallitsee myös kokemus riittämättömyydestä. Epäonnistumista ei kuitenkaan tulisi pelätä. Se on osa oppimisen polkua ja kehittää resilienssiämme.
Ymmärrän kuitenkin nuoria ja sitä, miten vaikeaa voi olla pysyä yhteiskunnan kasvavien vaatimusten mukana. On ensisijaisen tärkeää, että me aikuiset olemme läsnä ja tuemme nuoria löytämään tasapainon opiskelun ja vapaa-ajan välillä. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin.
Sannamari Jokisaari
tuleva saksan ja suomen kielen opettaja, Oulu