Nuorten ys­tä­vien työ alkoi köy­hyy­des­tä kär­si­vien nuorten poikien aut­ta­mi­sel­la – "Ka­tu­las­ten kait­si­joi­na toi­mi­neet dia­ko­nit tekivät sen ajan mit­ta­puul­la etsivää nuo­ri­so­työ­tä"

Nuorten Ystävien työ lasten ja nuorten parissa alkoi ensimmäisen katulasten kaitsijan Fabian Hintikaisen uutteralla työllä kaupungilla maleksivien nuorten auttamiseksi vuonna 1907.

Eläkkeellä oleva Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion historian lehtori Jukka Juntunen tutkii parhaillaan isänsä syntymäpaikan Suomussalmen Juntusrannan talvisodanaikaisia tapahtumia.
Eläkkeellä oleva Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion historian lehtori Jukka Juntunen tutkii parhaillaan isänsä syntymäpaikan Suomussalmen Juntusrannan talvisodanaikaisia tapahtumia.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Parasta olisi turvallinen koti, todetaan Kalevan pääkirjoituksen otsikossa lokakuussa 2020. Kirjoituksessa hämmästellään lastensuojelun resurssien vähyyttä.

Huoli lapsista ja nuorista sai paljon palstatilaa suurimpien kaupunkien lehdissä 1900-luvun alussa. Oululaisissa sanomalehdissä, Kaiussa, Kalevassa ja Kansan Tahdossa kirjoitettiin lasten kasvavasta turvattomuudesta, huonoista tavoista ja kaupungin kaduilla vetelehtivistä nuorista.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä