Minun on hieman vaikea sietää sitä, kun törmään nuoriin – tai siis melkein törmään, oikeammin: he ovat törmäämäisillään minuun – kauppakeskuksessa, kävelykadulla ja lenkkipolulla. Toista se oli ennen, kun me olimme nuoria, väistimme kohteliaasti ja visusti vanhempia ihmisiä. Rouva on hyvä, herra on hyvä, ja niin edelleen.

Älyni tahtoo sanoa ja ainakin kysellä, että siinä melkein törmätessämme ja luikkien väistellessäni myös minä olen kai jotenkin väärässä; vuorostaan paisuva tunteeni on varma, että ne nuoret kanaljat ovat liian piittaamattomia, jopa uhmakkaita.