Helsingin Kansalaistorilla moottorit jylisivät ja bensa tuoksahti, kun mopoilijat kerääntyivät osoittamaan mieltään lauantaina.
Mopomiitit ovat mahdollisuus nuorille kokoontua yhteen ja olla saman asian äärellä, tapahtuman järjestävän Mopoilevat Nuoret -yhdistyksen hallituksen jäsen Valtteri Maronen kertoo.
– Nuoret haluavat järjestää laillisia miittejä pääkaupunkiseudulla, Maronen sanoo.
Lain silmissä mopomiitit ovat yleisötilaisuuksia, joita varten on huolehdittava laissa säädetyistä velvollisuuksista. Näitä ovat esimerkiksi yleisötilaisuusilmoitus, jonka liitteeksi on laadittava pelastus- ja ensiapusuunnitelmat.
Mopoilevat Nuoret -yhdistys toivoo, että myös pääkaupunkiseudulla lailliset miitit mahdollistuisivat.
– Esimerkiksi Turussa ja Oulussa järjestetään laillisia miittejä, jotka järjestetään yhteistyössä viranomaisten kanssa, Maronen kertoo.
Pirkanmaalta mielenosoitukseen saapuneet Topias Kossi ja Nelli Lehmijoki ovat yrittäneet järjestää laillisia mopomiittejä Tampereen seudulla, mutta heidän mukaansa siitä tulee tunne, ettei kannata edes yrittää. Haasteena on, ettei poliisi tule vastaan vaatimuksissaan.
– Keskeisimpänä on vastuuvakuutus, joka tapahtumalle pitäisi saada. Se tuo niin paljon rahallista satsausta, ettei se onnistu, kun emme saa tukea tapahtuman järjestämiseen.
Kossi ja Lehmijoki toivoisivat, että Lounais-Suomen mallia ajettaisiin muihinkin maakuntiin.
Yhteisöllisyys kulttuurin pohjalla
Ulkopuolisin silmin on vaikea hahmottaa, mitä suomalaiseen mopokulttuuriin kuuluu.
– Mopokulttuuri on osa elämää, osa nuoruutta, Tampereelta saapunut Lehmijoki kiteyttää.
Mopokulttuurin ympärille muodostuu kavereita ja ihmissuhteita, mutta myös vapaa-aikaa, joka ei kulu päihteiden vaikutuksen alaisena, hän kuvailee.
Mopoilevat Nuoret -yhdistyksen Marosen viesti on samankaltainen. Kaiken pohjalla on hänen mukaansa yhteisöllisyys.
– Mopoilu on harrastus siinä missä muutkin.
Taustalla Tuusulan tapahtumat
Mielenilmauksen taustalla ovat viikon takaiset tapahtumat Tuusulassa, jossa poliisiauto kiilasi 15-vuotiaan nuoren tieltä ojaan mopomiitin yhteydessä. Tapauksesta on käynnistetty esitutkinta, ja niin 15-vuotiasta kuin autoa ajanutta poliisia epäillään rikoksista.
Maronen arvelee, että Tuusulan tapahtumat ovat hätkähdyttäneet mopoilijoita ja tuoneet takaraivoon ajatuksen siitä, että poliisi voi toimia myös tällä tavalla.
– Poliisilla on mopoilijaan verrattuna valtaa ja auktoriteetti.
Tampereelta saapunut Kossi on tyytyväinen siihen, että mopoilu on noussut yhteiskunnallisen keskustelun aiheeksi. Hän toivoo, etteivät viime päivien lausunnot esimerkiksi nuorten ja poliisin käyttäytymiseen jää huomaamatta.
Tukea myös vanhemmalta väeltä
Helsingin Kansalaistorille saapui poliisin arvion mukaan noin 400 mielenosoittajaa kaksipyöräisine kulkuneuvoineen. Mopojen ja skoottereiden lisäksi joukossa oli runsaasti moottoripyöriä.
Yksi paikalle saapuneista on Helsingin Moottoripyöräilijäkerhon Ilpo Alanko.
– Motorismi on sellainen, että se tulee kerran sydämeen ja sitten ei pääse eroon.
Alangon mukaan moni paikalla oleva aikuinen on ollut mopoileva nuori jo puoli vuosisataa sitten ja kokenut samanlaisia vastoinkäymisiä kuin nuoret nyt. Hän iloitsee, että paikalle on saapunut mopoilua puolustavia ihmisiä.
– Annetaan nuorille sattua ylilyöntejä, kasvaa niistä kumminkin ihan kelpoja ihmisiä.