Aluehallitukset vain,
nuo päätöksissä rajut,
tulevan tietävät.
Heille on annettu äänet ja valta,
kohota kokouksessa kansan ylle ja päättää korkeammalta.
Valtio, joka koulutti hoitajat,
on hoitotyön keskittävä nyt.
Missä ennen hoitajana aamuin illoin toimia sain, ovet jatkossa suljetaan vain.
Siellä he kulkivat potilaiden joukossa auttavaisina ain, lääkäri ja hoitaja peräkanaa.
Hoitivat maakunnissa ihmisiä:
syntyviä, lapsia, aikuisia, tuttua väkeä.
Käyttivät aikansa, tietonsa, taitonsa parhaansa mukaan, ettei sairastuisi, eikä sairaaksi jäisi kukaan.
Siellä he myös joka kunnassa
kodin perustaa voi,
ja lapsensakin siellä pysyvän koulupaikan sekä kaverussuhteet sai.
Siellä he nyt jollakin,
pian autioituvalla kylällä,
miettivät ääneti työuramuistoja,
työparina ennen Pohteen tuloa,
– ura vakaampi löytyy kai,
ulkopuolelta terveydenhuollon, eikös vain!
Jos tämän mullistuksen jälkeen, uuden työinnon esiin saada voin.
Ja sitten, kun terveydenhuollosta työväki jalat alleen saa, voi valtuutetut vapaasti budjettejaan tarkistaa.
– Oi kuinka terveydenhuollolle kävikään.
Jo tyhjiä rakennuksia on Oulun eteläinen pullollaan.
Niin suuri oli valta hallituksen ja aluevaltuustojen maan!
Voi ihmiset, ettehän sairastua voi enää milloinkaan!
Sari Kaartinen
Oulainen