Millä tavoin analyysit aiemmista vaalikampanjoista auttavat meitä ymmärtämään marraskuun 4. päivän vaaleja? Tarjoaako vaalihistoria aineksia tulevaisuuden tutkimiseen? Voiko modernien vaalien - vuodesta 1960 tähän päivään - tarkasteleminen tarjota valaisevia vastauksia?
Monet aiempia vaaleja koskevat tiedot puhuvat Barack Obaman mahdollisen voiton puolesta. Mutta toiset antavat aihetta varovaisuuteen. Amerikan historian kiistanalaisimmissa vaaleissa on nähty, että haastajat ovat nousseet vahvasti kampanjan viimeisinä päivinä.
Analysoitaessa 12 viimeisintä vaalia nousee esille kolme eri vaalimallia.
Draama voi tuoda
ison voiton
Ensimmäisessä malleista toinen ehdokas on saanut hyvin selvän voiton: keskimäärin 20 prosenttiyksikön etumatka voittajalle, joka on hallinnut kampanjaa alusta loppuun.
Näitä vaaleja ovat sävyttäneet draamat (Johnsonin valinta Kennedyn murhan jälkeen vuonna 1964), kriisit (Vietnamin sota vuonna 1972, kun Nixon valittiin) tai helpot uudelleenvalinnat (Reagan vuonna 1984).
Toinen malli kuvastaa kiisteltyjä vaaleja, jotka ovat kuitenkin päättyneet reiluun voittoon: 6,5 prosentin etumatka voittajalle maalissa.
Kolmannessa mallissa vaalit ovat olleet hyvin tiukkoja, ja voitto on saatu tasaväkisen taistelun jälkeen. Keskimäärin kahden ehdokkaan kannatuksen ero on ollut alle prosenttiyksikön.
Useimmat povaavat
tiukkaa vaalia
Tilastollisesti vuoden 2008 vaalit näyttäisivät huojuvan kahden viimeksi mainitun mallin välillä. Mikäli reilun voiton malli toteutuisi, Barack Obama valittaisiin samankaltaisella etumatkalla kuin hänelle on lupailtu viimeaikaisissa gallupeissa. Mitään historiallisia vertailuja ei tarvittaisi.
Sen sijaan mikäli vuoden 2008 vaalit siirtyvätkin kiistanalaisten vaalien joukkoon, joudumme tekemään analyysia. Poliittiselta kannalta katsoen useimmat amerikkalaiset tarkkailijat ja analyytikot ovat taipuvaisia lukemaan tämän vuoden vaalit tiukkojen vaalien kategoriaan.
Kiistanalaisia vaaleja olivat J.F. Kennedyn valinta vuonna 1960, Nixonin valinta Tet-hyökkäyksen jälkeen vuonna 1968, sekä Carterin valinta vuonna 1976, kun vastaehdokkaana oli Gerald Ford, joka oli ollut Watergate-skandaalin jälkeen eronneen Nixonin varapresidentti. Ja lopuksi vielä kaikkein viimeisimmät kiistellyt vaalit, joissa George W. Bush tuli valituksi vuonna 2000, uskomattoman Floridan ääntenlaskennan jälkeen.
Kaikki nämä vaalit ovat historiallisesta näkökulmasta katsoen hyvin erilaisia. Kaikki päättyivät veitsenterällä. Kiinnostavaa on se, että kahdessa tapauksessa neljästä vaalit voitti demokraatti ja kahdessa republikaani. Ja ennen kaikkea joka kerran vaaleissa voitti opposition ehdokas, ja vastapuolella oli hallitsevan puolueen ehdokas. Tämä tekijä puhuisi Barack Obaman voiton puolesta, mikäli malli toistuisi sellaisenaan.
Nixonin johto suli
lyhyessä ajassa
Niin sanottujen "tiukkojen" vaalien kampanjoiden aikana mielipidekyselyissä erot ehdokkaiden välillä ovat supistuneet voimakkaasti viimeisten päivien aikana.
Näin kävi esimerkiksi vuonna 2000: George W. Bush johti luvuin 47 prosenttia/43 prosenttia kymmentä päivää ennen vaaleja, mutta lopullinen lukema oli 48 prosenttia/48 prosenttia.
Vuonna 1968 Richard Nixon johti yli kymmenellä prosenttiyksiköllä viikkoa ennen vaalipäivää. Hubert Humphrey kuroi etumatkaa kiinni viimeisinä päivinä Lyndon Johnsonin aloitettua poliittiset keskustelut Vietkongin kanssa. Lopulta hän jäi Richard Nixonista vain yhden prosenttiyksikön.
John F. Kennedy puolestaan johti viidellä prosenttiyksiköllä vielä kymmenen päivää ennen vaaleja, mutta voitti Richard Nixonin vain puolella prosenttiyksiköllä.
Gallup-laitokset
erehtyivät kahdesti
Vuosien 1960-2004 välisistä 12 vaaleista kaksissa Gallup-tutkimuslaitos ei arvioinut viimeisiä mielipidekyselyitä oikein. Nämä molemmat vaalit kuuluvat "tiukkojen" kategoriaan. Vuonna 1976 Jimmy Carter oli kampanjajohdossa, mutta viimeinen gallup ennusti voittajaksi Gerald Fordia. Jimmy Carter voitti hiuksenhienolla erolla.
Vuonna 2000 viimeisimmät gallupit ennakoivat George W. Bushin voittoa. Hän saikin lopulta vaalivoiton, muttei saanut enemmistöä äänistä.
Vaikka vaalien historia antaa meille malleja ja voi auttaa meitä suunnistamaan amerikkalaisten vaalien pitkässä sarjassa, koska poliittinen järjestelmä on pysynyt vakaana, vaaleja ei kuitenkaan voi vertailla ikään kuin ne olisivat vain tilastollisia malleja. Vaalit ovat kansallisen yhteensulautumisen ja kansalaisten yhteisyyden jaksoja. Ne ovat hetkiä historiassa.
Vietnamin ja Irakin
sodilla yhtäläisyyksiä
Tarkkailijat ja historiantutkijat pitävät kuitenkin kaksia vaaleja erityisinä esimerkkitapauksina. Ensimmäiset niistä pidettiin vuonna 1968. Vaikkei Vietnamin sota ollut sama asia kuin Irakin sota tänä päivänä, niitä voidaan silti verrata toisiinsa.
Presidentti Johnsonilla oli budjettiongelmia, kun hän pyrki rahoittamaan kunnianhimoisia kansallisia hankkeita taistellakseen köyhyyttä vastaan ja maksamaan samalla Vietnamin sotaa. Tuota aikaa sävytti myös kansalaisoikeusliikkeen eteneminen. Montanan yliopiston historiantutkija Joan Hoff katsoo, että noita vaaleja voidaan verrata tämän vuoden vaaleihin.
Toinen analogia perustuu ehdokkaiden henkilöön. Vuonna 1960 toinen ehdokkaista oli nuori ja kokematon (JFK), ja hän tarjosi muutosta. Vastapuolella oli kenraali Eisenhowerin republikaaninen varapresidentti Richard Nixon, joka tarjosi kokemusta ja jatkuvuutta.
Obamaa verrattu
usein Kennedyyn
Barack Obamaa on usein verrattu John F. Kennedyyn hänen nuoruutensa ja rohkeutensa takia. Hän on myös taitava puhuja, ja John F. Kennedy taas oli ensimmäinen ehdokas, joka hallitsi televisioesiintymiset.
John F. Kennedyn valinnan teki ongelmalliseksi myös hänen uskontonsa. Hän oli Yhdysvaltain ensimmäinen katolinen presidentti, hän tuli valituksi maassa, jossa valkoiset anglosaksiset protestantit (WASP) olivat aina hoitaneet asiat. Vuoden 2008 vaaleissa taas WASP-ehdokasta vastassa on ensimmäinen musta ehdokas.
©(2008) Le Monde. Distributed by The New York Times Syndicate