Kuta kriittisemmäksi ja sekavammaksi maapallomme elämä kulkee, sitä enemmän meitä tavallisia suomalaisia hoopotetaan olemaan kuin kalat kuivalla maalla hiljaa henkeämme haukkoen, ja silmät kiinni nyt todellisuudelta.
Yksi surkeimmista hoopotuksista on vuodesta toiseen rummuttaa Suomea maailman onnellisimmaksi maaksi. Tähän tulokseen päästään kysymällä "Oletko sinä onnellinen?" vain sellaisilta ihmisiltä, joiden ei tarvitse olla hädissään jokapäiväisestä leivästä itselleen tai perheelleen. Tai heiltä, joilla on rahaa hankkia itselleen tai perheelleen tarvittavat sairauspalvelut lääkkeineen.
Ei ole lapsus/virhe, kun kirjoitin "sairauspalvelut". Ei terveet tarvitse parantajia. Sanoilla terveyskeskus ja terveysasema meitä hoopotetaan. Ennen oli sairaala ja siellä hoidettiin sairaat terveiksi. Nyt on terveysasemat ja hyvinvointialueet, ja ihmiset joutuvat sairastamaan ilman apua hävyttömän pitkiä aikoja. Tai uskaltavatko rummuttajat kysyä päiväkausia yksin vaipoissaan makaavilta vanhuksilta "Oletko sinä onnellinen?"
Oma lukunsa ovat ne omaishoitajat, jotka uupuvat hoitaessaan sairaita ja/tai vammaisia lapsiaan tai lähiomaisiaan vuorokaudet ympäriinsä vuosikymmenien ajan olemattoman pienillä palkoilla. Tätä listaa voisi jatkaa pitkään.
Hän joka uskaltaa avata silmänsä nyt, näkee kuinka meidän isänmaamme on jakautunut kovaa vauhtia hyvinvoiviin ja todella pahoinvoiviin ihmisiin.
Vallankahvassa nyt olevat miehet ja naiset ovat unohtaneet, kuinka tärkeää on pitää kaikki kansalaiset osallisena isänmaassamme. Jokaisen ihmisen Suomessa on tunnettava olevansa tärkeä ja hyödyllinen rengas niin hyvinä kuin pahoina päivinä. Jokaisella pitää olla mahdollisuus kykyjensä mukaan tehdä sellaista työtä mitä pystyy ja haluaa tehdä, esimerkiksi hoitaa pienet lapsensa kotona. Mutta jos sairaus tai vamma estää työnteon, niin siitä ei pidä rangaista viemällä kaikki osallistumismahdollisuudet yhteisössä.
"Suomi on niin heikko kuin sen heikoin lenkki." Heikkojen oikeus on vahvojen velvollisuus.
Paula Alasirniö
Sirniö