Noin 120 neliön va­ras­to­ra­ken­nus tu­hou­tui täy­del­li­ses­ti tu­li­pa­los­sa Haa­pa­jär­vel­lä, palo sai to­den­nä­köi­ses­ti alkunsa roskien pol­tos­ta

Jokilaaksojen pelastuslaitos sai hälytyksen palosta yhden maissa.
Jokilaaksojen pelastuslaitos sai hälytyksen palosta yhden maissa.
Kuva: Heikki Uusitalo/arkisto

Noin 120 neliön kokoinen ulkorakennus tuhoutui täysin tulipalossa Haapajärvellä tiistaina.

Jokilaaksojen pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Aholantielle päivällä noin kello yhden aikaan. Kun pelastuslaitoksen yksiköt pääsivät paikalle, rakennus oli jo ilmiliekeissä.

– Katto oli jo romahtanut, kun pelastuslaitos pääsi paikalle. Kyseessä oli ulkokäytössä ollut varastorakennus, Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jarmo Myllymäki kertoo.

Myllymäen mukaan rajusta tulipalosta ei koitunut henkilövahinkoja. Palo levisi rakennuksesta myös läheiseen mäntytaimikkoon.

– Ohikulkija ilmoitti palosta hätäkeskukseen. Palo levisi metsään, mutta se on nyt saatu sammutettua siten, ettei se enää leviä.

Alustavana arviona on, että palo sai alkunsa maanantai-iltaisesta roskien poltosta.

– Rakennuksen pihapiirissä poltettiin eilen illalla roskia. Sen jäljiltä myös ruohikkoa on palanut. Palo on ehkä levinnyt siitä rakennukseen ja rakennuksesta mäntytaimikkoon, Myllymäki sanoo.

Myllymäki muistuttaa, että oksia ja roskia poltettaessa on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta.

– Jos oksia ja puhdasta puutavaraa polttaa, niin vahtimista täytyy tehdä niin kauan, että kaikki on varmasti sammunut kunnolla. Myös ruohikkopalovaroituksia on syytä seurata. Meidän alueellamme varoitusta ei vielä ole, mutta sellainen on varmasti kohta tulossa.

Päivitetty klo 15.34: Korjattu palaneen rakennuksen kooksi 120 neliömetriä. Pelastuslaitos tiedotti alun perin rakennuksen olleen 300 neliön kokoinen.