Ni­va­las­sa taas uusia ko­ro­na­tar­tun­to­ja, tällä kertaa neljä ta­paus­ta – Ou­lus­sa­kin yksi uusi tar­tun­ta tällä vii­kol­la

Alueella toimiva Peruspalvelukuntayhtymä Kallio kertoo verkkosivuillaan, että viimeisimmät tartunnat liittyvät aiempaan tartuntaketjuun.

Nivalassa havaittiin viime tiistaina kaksi uutta koronavirustartuntaa. Torstaina tartuntoja todettiin neljä lisää.

Alueella toimiva Peruspalvelukuntayhtymä Kallio kertoo verkkosivuillaan, että viimeisimmät tartunnat liittyvät aiempaan tartuntaketjuun.

Kallio tiedottaa, että kaikki altistuneet on kartoitettu ja asetettu kotikaranteeniin.

Alueen muun väestön riski koronavirustartunnalle ei kuntayhmän mukaan ole aikaisempaan verrattuna suurentunut, ja riski tartunnalle on alueella yleisesti hyvin vähäinen.

Kaikkiaan Nivalassa on todettu yhteensä 11 tartuntaa. Ennen tämän viikon tapauksia edelliset olivat huhtikuun puolelta.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio toimii Nivalan, Ylivieskan, Sievin ja Alavieskan alueella.

Myös Oulussa on havaittu tämän viikon aikana yksi uusi koronavirustartunta. Yhteensä tartuntoja on nyt löydetty 95.

Koko Pohjois-Pohjanmaan alueella on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan löydetty 143 tartuntaa.

THL:n mukaan koronatilanne on Suomessa edelleen rauhallinen. Varmistettuja tartuntatapauksia on tähän mennessä 7 291.

Viruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 329.

Viime aikoina taudin vuoksi on ollut tehohoidossa vain yksittäisiä henkilöitä. Perjantain tiedotteessaan THL kertoi, ettei tehohoidossa ollut yhtään potilasta.