Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo: Hiekkaranta. Ektro Records, 2009.
Kauko Röyhkän vimmainen luomiskausi alkaa vetää vertoja jo hänen tämänkertaisten yhteistyökumppaniensa uutteralle julkaisutahdille. Tosin porilaiselle kummajaiskaksikolle antavat etumatkaa heidän lukuisat yhtyeensä.
Siinä missä Röyhkä on omien soolojensa lisäksi palannut kimppaan Narttu-exänsä Riku Mattilan kanssa ja sanoittanut muun muassa alla arvioitua Samae Koskista, ovat Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon pitäneet hyvin – vai pitäisikö sanoa hevin – kiireisinä muun muassa Circle, Kuusumun Profeetta, Pharaoh Overlord, Steel Mammoth Ektroverde sekä tietysti Rättö ja Lehtisalo.
Rätön ja Lehtisalon ”pääprojektit”, Circle ja Kuusumun Profeetta, ovat liikkuneet kraut-, happojazz-, folk- ja proge-lähtökohdistaan niittientäyteiseen 1970- ja 1980-lukujen heviin ja hardrockiin. Tosin sukunimillään he edelleen tekevät jotain muuta kuin New Wave of the Finnish Heavy Metaliksi kutsumaansa kierrätysrunttausta.
Yhden nuotin jankuttavan toiston sijasta Rättö ja Lehtisalo taitaa yhä myös sävellykset, jotka Hiekkarantaa-albumilla ovat kaksikon laajasta repertuaarista kenties kaikkein helpoimmin lähestyttävät. Toki Röyhkän tutut laulumaneerit edesauttavat niiden sulattelemista. Rätön omalaatuisessa kimityksessä on sitten sitäkin enemmän pureskeltavaa, kuten Ei kai miehen aina tarvitse olla macho -duetossa.
Hiekkarantaa-levy soi lähes yhtä iskelmällisesti kuin sen nimi antaa ymmärtää. Myös Röyhkän kirjoittamat sanoitukset ovat hyvin iskelmällisiä loppusointuineen ja kielikuvineen – onneksi ne pysyvät silti lähempänä vaikkapa vanhaa Dannya kuin nykyistä kevyen musiikin valtavirtaa simosilmuineen ja juhatapioineen. Näin siitäkin huolimatta, että tekstien aihepiiri keskittyy pääasiassa kesään, tyttöihin ja niiden molempien kaipaukseen.
Laulujen yleisvire pysyy härmäläisen melankolisena, mutta usko vielä yhteen kohtaamiseen kaupungin kauneimman tytön kanssa säilyy. Myös Ville Leinosen aikoinaan päivittämä Suomi-filmien maalaisromantiikka kukkii Röyhkän suussa viriilinä kuin nuori piika tai renki.
”Hetken kesti rakkautemme / silloin sitä tienneet emme”, laulaa Röyhkä Saarenmaassa. Toivottavasti tämän kolmikon tiet eivät erkane yhtä nopeasti kuin laulun kertojaminän ja hänen Suomenlahdella kohtaamansa tytön. Kappaleen loppu vihjaa, että jatkoa seuraa ainakin soolona, vaikkei yhteiselo jatkuisikaan: ”Kaipauksen voin / turruttaa työllä / Mutta yksinään / kun seilaan yöllä”.