Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että kunnat ryhtyisivät antamaan neljänsiä rokoteannoksia laajemmin jo heinäkuussa tai viimeistään elokuun alusta alkaen.
Uuden suosituksen mukaan kunnat voivat heinäkuusta alkaen laajentaa rokotuksia alueellisen epidemiatilanteen mukaan. Ne voivat tarjota neljänsiä rokotuksia alkaen henkilöistä, joilla on suurin lääketieteellinen riski vakavalle koronataudille.
Ensin rokotettaisiin 70–79-vuotiaat, jotka eivät kuulu lääketieteellisiin riskiryhmiin. Sitten 18–69-vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat. Kolmanneksi nelosrokotteen saavat 60–69-vuotiaat, jotka eivät kuulu lääketieteellisiin riskiryhmiin.
THL:n mukaan tällöin on mahdollista saavuttaa paras mahdollinen terveyshyöty suhteessa rokottamiseen käytettyyn resurssiin.
Omikronmuunnokset jylläävät
Osassa Euroopan maita ja myös osassa Suomea BA.4- ja BA.5-virusvariantit ovat olleet koronaviruksen valtavariantteja jo kesäkuun puolivälistä lähtien. Niiden tiedetään väistävän hyvin sekä rokotteiden että sairastetun taudin tuomaa suojaa.
– BA.4:n ja BA.5:n takia koronaepidemia voi meillä Suomessakin kiihtyä jo loppukesästä. Neljännen rokotuksen ottaminen viimeistään elokuun alussa antaa ikääntyneille ja riskiryhmille lisäsuojaa vakavaa tautia vastaan hieman alkuperäistä aikataulua aiemmin, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.
Vaikka nykyiset rokotteet eivät anna kovin hyvää eivätkä pitkäkestoista suojaa omikronmuunnosten aiheuttamalta tartunnalta tai lievältä taudilta, rokotukset tai rokotukset ja sairastettu tauti suojaavat hyvin vakavalta tautimuodolta.
Sairastettu tauti vastaa rokoteannosta
Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.
– Tämänhetkisen tiedon mukaan sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Jos on saanut kolme rokoteannosta ja sairastanut koronan kerran tai useammin, ei tarvitse nyt tehosteannosta, Nohynek sanoo.
Neljänsiä koronarokoteannoksia annetaan vielä ainakin elokuussa valmisteilla, joita Suomessa on tälläkin hetkellä käytössä.
Varta vasten koronaviruksen variantteja vastaan räätälöityjä rokotteita saadaan näillä tietoa käyttöön myöhemmin syksyllä.
– Rokotteiden tehon kannalta tehosteannosten välissä tulisi olla vähintään kolme kuukautta. Jos nyt ottaa neljännen rokotteen, mahdollista koronavarianttia vastaan kehitettyä uutta rokotetta suositellaan otettavaksi aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua, jos lisätehosteannoksia myöhemmin suositellaan, Nohynek kertoo.