Demokratiaan kuuluu oikeus kritisoida hallitusta ja sananvapauteen oikeus ilmaista mielipiteitään vapaasti. Mutta kritiikin pitää olla todenmukaista ja rakentavaa. Valikoiva ja jopa virheellinen viestintä johtaa ääripäiden korostumiseen eli polarisoitumiseen.
Vastakkainasettelu ja myös vihapuhe lisääntyvät. Ääriajattelujen väliin jäävät, usein sovittelevat äänet, vaimenevat ääripäiden ottaessa tilan haltuun.
Polarisoituneissa kaksipuoluejärjestelmissä toisella on hallitusvalta, ja oppositiossa oleva osapuoli keskittyy torpedoimaan hallitsevan puolueen toimintaa. Ja valtaan päästyään kumoaa edellisen hallituksen päätökset.
On helppo nähdä, että yhteiskunta ei voi hyvin tällaisessa tempoilevassa päätöksenteossa. Varsinaiset yhteiskuntaa kokonaisuutena kehittävät toimenpiteet jäävät tekemättä.
Näyttää siltä, että Suomessakin keskustelua käydään ääripäiden välillä. Voimakasta viestintää puolin ja toisin on muun muassa verotuksesta, etuuksista ja työllistämistoimista.
Julkisuudessa on jopa väitetty, että suurituloisten verotusta kevennetään yli puolella miljardilla eurolla vuodessa. Todellisuudessa suurituloisten veronkevennys on vain 60 miljoonaa vuodessa. Pieni- ja keskituloisten verotusta kevennetään 400 miljoonalla eurolla.
Nykyisessä taloustilanteessa veronkevennys hyvätuloisille kieltämättä näyttää ikävältä päätökseltä. En ole kaikesta samaa mieltä hallituksen veropäätöksistä, mutta niistä on puhuttava oikeilla termeillä ja summilla.
Tulevaisuudessa yhä pienenevä työikäinen väestö joutuu ylläpitämään yhä kasvavaa huollettavien määrää. Tästä kaikki tahot ovat samaa mieltä. Verotuloilla on kyettävä kustantamaan jatkossakin ilmainen koulutus, terveydenhuolto, infra, puolustus ja lisäksi kasvava etuuksien ja tulonsiirtojen määrä. Joten on oikeutettua ja jopa välttämätöntä tavoitella suurempaa työllisten määrää. Vain lisäämällä työtunteja tavalla tai toisella voimme säilyttää hyvinvointiyhteiskuntamme palvelutason.
Valitettavasti nykyinen järjestelmä ei kannusta työn vastaanottamiseen. Pirstaleinen, yhteensä 140 erilaisen tuen yhteisvaikutukset ja toisensa kumoavat vaikutukset voivat yllättää työntekijän. Ottamalla vastaan pätkätyötä voikin samalla menettää asumistukensa.
Meneillään olevan sosiaaliturvauudistuksen tavoitteena on poistaa kannustinloukkuja ja vähentää byrokratiaa. Kasvava työvoimapula useilla aloilla on jo nyt vaarantanut talouden tasapainottamista, joten työllisten määrää on kiireellisesti saatava kasvatettua. Prosessissa syntyy valitettavasti väliinputoajia. Muun muassa tämän vuoksi tekeillä oleva sotu-uudistus on äärettömän tärkeä.
Uudistus perustuu pitkälti ns. kannustavaan perusturvaan, joka on inhimillinen, se ei rankaise ihmistä sellaisesta, mihin hänellä itsellään ei ole mahdollisuutta vaikuttaa. Tavoitteena on saada työn vastaanottamisesta kannattavampi vaihtoehto kuin tuilla eläminen. Tällaista tavoitetta ei luulisi minkään tahon vastustavan edes ideologista syistä.
Riitta Kuismanen
aluevaltuutettu (kd.)
Pirkkala